Vietnam, Ho Chi Minh ja viileä vuoristokaupunki Dalat

Goood morning Vietnam! (Oli ihan pakko..) Eli terveisiä täältä Vietnamista sinne koti-Suomeen! Täällä sitä vielä (enää) hetken aikaa ollaan, tänne tulohan ei nimittäin jälleen kerran jostain kumman syystä mennyt niin kuin Strömsössä. Oon tässä miettinyt, että mun ja Kaalepin seuraava projekti vois olla sellanen esim. tv-ohjelma, jonka nimi ois tyyliin "No eihän se v**** taaskaan menny niinku Strömsössä" tai joku vastaava. Hahaha, no vitsi vitsinä, ihan hyvinhän meillä on täällä mennyt. Ja eihän se ois reissu eikä mikään jos ei välillä pieniä kommelluksia matkan varrella sattuisi. Ja ne on tosiaan ollu pieniä, ei mitään maata eikä matkaa mullistavaa. No mutta siis hommahan meni sillä tavalla, että Singaporessa laitettiin elämä ranttaliksi, eikä mietitty mitään muuta ku syömistä ja juomista ja elämästä nauttimista. Oli viimeinen päivä Singaporessa ja seuraavana aamuna meillä oli lento kohti Vietnamia, Ho Chi Minh Cityä. Ja sitten meille tuli yhtäkkiä mieleen, että niin juu, mites ne Vietnamin viisumiasiat muuten? Tiedettiin että kuukaudeksi saa viisumit on arrival, mutta eihän me oltu muistettu asiaa sen kummemmin tarkistella tai hoitaa. Ennen maahan saapumista meillä pitäisi nimittäin olla tulostetut hyväksymiskirjeet + täytetty viisumihakemus + kaksi värillistä passikuvaa. Hyväksymiskirjeen saisi netistä käsin, kun maksat tietyn summan ja kirje tulee s-postiisi joskus vuorokauden-viikon välisenä aikana.. Noniin, eli ei siis viisumeita meikäläisille. Lennot oli kuitenkin jo maksettu ja onneksi Suomen kansalaisilla on mahdollista olla maassa 15 vuorokautta ilman viisumia. Eli suunnittelemamme kuukauden Vietnamin reissu karisikin kahteen viikkoon, plööh.

No, eihän ne asiat rajallakaan kovin mallikkaasti sujuneet, ylläripylläri. Lento meni hyvin ja laskeuduimme Vietnamin kamaralle Ho Chi Minh Cityyn eli ent. Saigoniin. Oli passintarkastuksen aika, ja meikäläinen pollevana marssii kohti tympeän näköistä miesvirkailijaa. "Missäs sinun maastapoistumislippusi on?" mies kysyy, englanniksi tietty. "Ei meillä ole maastapoistumislippua vielä, jatkamme kahden viikon päästä maateitse bussilla Kambodzaan ja bussiliput ostamme Vietnamista käsin", vastasin päättäväisesti ja ystävällisesti hymyillen. "En minä valitettavasti voi päästää sinua maahan, jos sinulla ei ole maastapoistumislippua näyttää", sanoo mies ja NYT hymyilee minulle silleen oikein vittumaisesti. Ei auttanut meikäläisen lirkuttelut ja muutkaan, vaan meidän oli käännyttävä takaisin ja miettiä että mitäs me nyt tehdään. Oltiin jumissa eikä wifi-yhteyskään toiminut, great! Tiskiltä ei myöskään saanut jatkolentoja ostettua. No, pähkäiltiin aikamme ja käveltiin aulassa hieman kauemmas, jossa saatiin onneksemme nettiyhteys jotenkin pelittämään. Äkkiä varattiin halvimmat lennot mitkä löydettiin (Ho Chi Minh - Bangkok) ja päätettiin lähteä kokeilemaan onneamme tällä kertaa. Meidänhän jälkeen jonosta nimittäin käännytettiin myös vanhempi pariskunta, jolla OLI jatkolennot Vietnamista, mutta ne olivat heidän puhelimellaan s-postissa eli ei tulostettuna paperille. Ja sehän ei käynyt! Pariskunta jäi myös aulaan jumiin ja virkailijoita ei voinut vähempää kiinnostaa auttaa heitä ja esim. tulostaa heille ne lentoliput.. En tiedä miten heille kävi, toivottavasti he eivät punkkaa siellä aulassa edelleen haha! No okei, me päätettiin mennä eri virkailijalle kaiken tämän säädön jälkeen ja tosiaan, kun meillä nyt olikin ne liput Bangkokiin eikä Kambodzaan haha. Valittiin toinen virkailija ja tällä kertaa hieman valikoiden, kuka näyttäisi siltä, että "EVVK" (ei vois vähempää kiinnostaa, ellei joku satu tietämään hehe). Kaaleppi meni tällä kertaa ensimmäisenä ja kappas! Ukko kysyi vain, että "kuinka kauan aiot olla maassa?", johon Kaaleppi vastasi että "kaksi viikkoa". Leimat passiin ja kiitti moi! Ukko ei siis edes kysynyt mitään maastapoistumistositteita.. Aahhahahaha, mä en kestä tätä meidän tuuria.

Hyvin alkoi Vietnamin reissumme, mutta päästiin maahan ja Ho Chi Minh Cityyn! Eikä muuten edes jouduttu lentokenttätaksin koijattavaksi, wuhuu! Hostellihuone oltiin vuokrattu läheltä backpacker-aluetta Distric 1:ltä, joka olikin hintaansa (10 euroa/yö yht.) oikein passeli huone omalla wc:llä. Itse yllätyin positiivisesti siitä, kuinka kaunis ja siisti kaupunki oli! Paljon puita ja puistoja keskellä järkyttävän kaoottista liikennettä. Näin kaoottista skoottereiden sekamelskaa ei ole tullut vielä missään muualla vastaan, niitä on ihan jumalattomasti ja ne ajaa ihan miten sattuu! Tien ylittäminen on jo suuri haaste, mutta hitaalla, varmalla, tarkkaavaisella ja päättäväisellä tyylillä sekin luonnistuu yllättävän hyvin. Yleensä kannattaa vain lyöttäytyä jonkun paikallisen völjyyn ja liikkua samassa tahdissa, hehe. Ho Chi Minhissa meidän must see juttumme oli War Remnants Museum, joka käsittelee siis Vietnamin sotaa. Ja huhhuh, kylläpäs se olikin silmiä avaava kokemus. Sodasta ja Vietnamin historiasta ylipäätään on tottakai tullut otettua selvää muutenkin, mutta jotenkin museokeikan jälkeen asioita ymmärtää vielä hyvinkin eri tavalla. Siellä oli välillä aika karuakin materiaalia nähtävillä ja toisinaan sai meikäläinenkin kulkea miltei tippa linssissä, kylläpäs ne pistikin ajattelemaan.. Siellä vierähti useampi tunti ihmetellen ja katsellen. Käytiin myös tsekkaamassa entisen Etelä-Vietnamin presidentin palatsi (Reunification Palace/Independence Palace/Presidential Palace), joka oli myös aika mielenkiintoinen mesta. Paikka oli jätetty aikalailla (kunnostettu siis) alkuperäiseen kuntoonsa, eli se oli kuin suoraan 70-luvulta (ennen kuin pohjoisen ameija pommitti palatsia ja jyräsi pääporteista läpi)! Jännä paikka, erityisesti bunkkeri, jossa oli mm. vanhaa radiolaitteistoa ja sota-ajan strategisia karttoja ym.

Ho Chi Minhissä viihdyttiin kolme päivää, jonka jälkeen matkamme jatkui sleeper-bussilla (hemmetin hyvä keksintö!) kohti hieman pohjoisempaa Dalat nimistä kaupunkia. Koska aika on rajallinen, vain kaksi viikkoa, niin päätettiin että ei edes lähdetä yrittämään kohti pohjoisempia osia. Ensi kerralla sitten. Dalat oli sopivan matkan päässä ja se olisi hieman erilainen kaupunki, korkealla vuoristossa nimittäin. 1500 metrin korkeudessa oleva, n. 200 000 ihmisen asuttama kaupunki olikin oikein virkistävä yllätys. Ainakin sään puolesta! Kaupunkia ei ihan turhaan joissain määritelmissä kutsuta "ikuisen kevään kaupungiksi", koska herranen aika, siellähän oli kylmä! Tai no "kylmä" on nyt liian vahva määritelmä näin suomalaisen suusta, mutta erittäin viileää esimerkiksi Ho Chi Minhiin verrattuna. Paikalliset pukeutuivat niinkuin me suomalaiset keskellä sydäntalvea, paksut toppatakit ja muhkeat pipot varusteinaan. Ja siis lämpöähän oli kuitenkin se 15-25 astetta, hahah. Kaupunki oli muutenkin tosi jännä, välillä maisemasta tuli myös hieman jopa Suomi mieleen, koska ympäristössä näkyikin mäntymetsää palmujen tilalla. Välillä jopa piti ihan miettiä, että niin tosiaan, me ollaan nyt Vietnamissa eikä jossain Euroopassa tai muualla pohjolassa. Vuokrattiin polkupyörät (maastopyörät, jotka oli tietenkin miesten mallia, eli tämmöselle kääpiölle hieman haasteellista..), joilla ajeltiin pitkin kaupunkia mukavan raikkaassa ilmastossa. Löydettiin myös sellainen cable car (siis vähän niinku hiihtohissi), jolla noustiin korkeuksiin ja päästiin ihastelemaan maisemia, "päätepysäkkinä" sellainen temppelialue, jossa oli myös kaunis puutarha ja pieni järvi. Oikein mukava ja erilainen kaupunki, ei yhtään sellainen, kuin olin Vietnamin päässäni kuvitellut olevan. Oikein raikastava yllätys.

No mutta täällä vielä ollaan! Vajaan viikon verran vielä Vietnamin ihmeitä koettavanamme, ennen kuin meidän on pakko poistua maasta naapuriin. Ensi kerralla lisää hurjia tarinoita, nyt ei pysty, täähän on jo mekein romaanin pituinen taas damn. Ja sitten loppuun taas joitain kuvia mitä on tullut räpsittyä, vanhan kaavan mukaan nääs. Terveisiä kaikille, puss!

P.s. Vähän ehkä lunta ikävä. Ihan vähän vaan.

Ho Chi Minhin liikennettä.. tärähtänyt kuva, mut tärähtänyttä on liikennekin.

Tankkeja entisen presidentin palatsin edustalla.

Näkymää palatsin sisältä.

Jotain vanhaa laitteistoa bunkkerissa.

 Kalusteet oli ehtaa 70-lukua, tää oli palatsin pelihuoneesta.

Entisella pressalla oli aina helikopteri katolla valmiudessa. Jostain syystä katto oli nyt revitty auki, mutta siinä näkyisi punaiset ympyrät, johon pohjoisen armeija pudotti pari pommia.

Tämmösiä oli sotamuseon pihalla.

Sotavangeilla oli tällaiset olot, näitä kutsuttiin nimellä "tiger cage". Kidutusmenetelmät oli myös aika karua luettavaa ja katseltavaa (kuvien muodossa siis)..

War Remnants Museum.

Suomenkin panos rauhan puolesta oli edustettuna!

Mielenosoitusta v. 1970.

Sleeper-bussi, tää oli mahtava! Mä mahduin ihan kunnolla makaamaan (Kaaleppi ei ihan).

Kaaleppi siinä talsii Dalatin katuja.

Yöllinen Dalat city.

Kahvihetki, mmmm.

Korkeuksissa.

Kaaleppia pelotti, mua ei.

Melkein ku Suomessa ois, tiheää mantymetsää!

Temppeli vuoristossa, nää oli paljon yksinkertaisempia mitä ollaan totuttu näkemään esim. Thaimaassa.

Muut kuvas temppeleitä (minä mukaan lukien), mut Kaaleppi kuvaili puusta löytämiään hämähäkkejä..

Tämäkin niinku Suomen kesällä! Mäntypuita, auringonpaiste ja järvi kimmeltää taustalla.

Meidän kulkupelit Dalatissa.

Vähän herkkuja valkkaamassa, hups. Kiinnitäkää huomio myös takana olevan tytön muhkeaan vaatevarustukseen. Pihalla oli kuitenki se +20 astetta lämmintä..

Pho-keittoa, eli vietnamilaista nuudelikeittoa. Tuoreita yrttejä saa itse laittaa niin paljon kuin haluaa (eli PALJON!) NAM!