Siis missä me ollaan?: Indonesia, surffauksen alkeita Balilla ja paratiisimainen Gili Air

Hellou ja mukavaa marraskuun alkua sinne kaikille kanssaeläjille! Tai no "mukavaa", sanotaanko mielummin että voimia siskot ja veljet. Marraskuu on yleensä Suomessa ollut suurelle osalle se vuoden masentavin, synkin ja yksinkertaisesti paskin kuukausi, mutta täällä marraskuu on lähtenyt aivan mukavissa merkeissä käyntiin. Pimeydestä, masennuksesta ja alakuloisuudesta ei oo tietoakaan! Se onkin hieman kummallista, koska se on varmaan jotenkin juurtunut tuonne luonteeseen ja olemukseen, että näihin aikoihin pitäisi alkaa se kaamosaika, se synkkyys ja mielen tummuus.. Paitsi että onhan marraskuussa ollut aina jotain hyvääkin, mun synttärit nimittäin, eli kyllä niitä juhlan aiheitakin löytyy hehe! Positiivinen ajattelu kannattaa aina (sanoo perus pessimistinen ihminen, apua mitähän mulle on tapahtumassa!). No mutta lätinät marraskuusta sikseen ja aletaas kertailemaan, jotta missäs sitä mennäänkään!

Ohoi, eli Yangonista meillä alkoikin lentorupeama kohti Balia. Oltiin buukattu halvimmat lennot mitä löydettiin, joka tarkoitti 16 tunnin välilaskua Kuala Lumpurissa. "Noo, kyllähän se nyt menee, ei se kovin paha oo!", näitä kuuluisia viimeisiä sanoja, hahah. No eihän se kovin paha ollutkaan muuten, paitsi että meikäläisellä oli ollut sellainen orastava pääkipu jo aamusta lähiten, johon olin jo särkylääkettäkin ottanut (harvinaista minulta) ilman pienintäkään helpotusta. Kentälle päästiin ja kipu alkoi vain yltyä entisestään. Napsin lääkettä lisää, vaikka siitä ei mitään apua irronnut. Pian kipu oli niin paha, että pystyin vain makaamaan silmät valolta suojattuna ja pillittämään kun mikään ei auta.. Mitä hittoo. Mulla ei oo koskaan mitään migreeniä tms. ollut, mutta jos tämä oli sitä, niin voin vihdoin ymmärtää miksi migreeniä sairastavat ihmiset joutuvat jäämään oireiden vuoksi sairauslomalle (vielä jos oksentelu tulee mukaan kuvioihin). Huuhhuh. Lennon ajan makasin pää Kaalepin sylissä ja pidättelin itkua. Pystyasennossa en voinut olla, koska silloin jyskyttävä kipu vain yltyi. Kuala Lumpurissa oli 16 tuntia odottelua edessä, joten etsittiin meille hyvät paikat, missä pääsin kunnolla makuuasentoon. Siinäpäs se yö sitten menikin, koiran unta korkeintaan harjoittaessa, mutta pääasia oli se, että aamun koittaessa pääkipu oli jo miltei kokonaan poissa. Kävi myös mielessä, että jos oire olisi ollut siihen kuumehässäkkään liittyvää, mutta kipu meni onneksi ohi ja toivon hartaasti ettei sama enää koskaan toistu. Hyi yäk, mutta Balille asti päästiin kunnialla ja hengissä selvittiin jälleen kerran! (Kylläpä se meikäläistä nyt onkin koetellut..)

Hassuahan tässä Balille menossa oli myös se, että kerrankin ei oltu Kaalepin kanssa otettu määränpäästä mitään selvää, ei niinkun minkäänlaista tiedonjyvästä ollut hyppysissämme saaren kulttuurista, historiasta tai mistään muustakaan! Tiedossa meillä olivat seuraavat asiat: Bali on erittäin suosittu turistikohde, siellä on rantaa ja kirkasta merta, siellä on tosi lämmintä, meille oli buukattu huvila viikoksi, Kaalepin oli määrä osallistua surffiopetukseen ja että meitä oltiin tulossa hakemaan lentokentältä. That's it. Ja siinäpä ne tärkeimmät asiat viikoksi olivatkin. Kyyti oli meitä lentokentällä vastassa, ja huristeltiin pimeässä liikenteen vilskeessä Denpasarin lentokentältä kohti Seminyakia, jossa huvilamme sijaitsi. Kaalepin kaverit olivat saapuneet huvilalle jo etukäteen ja paikka olikin aika mahtava! Meillä oli ilmastoitu huone yläkerrassa, alakerrasta löytyi kaksi muuta makuuhuonetta, keittiö, olohuone ja wc. Skootterikin oli meitä jo pihalla valmiina odottelemassa, kuinka kätevää! Suuri kiitos kaikista järjestelyistä kuuluu tietenkin Kaalepin ystäväpariskunnalle, joka oli järkännyt kaiken valmiiksi meidän saapuessa. Meidän ei tarvinnut tehdä käytännössä muuta kuin saapua paikalle. Melkoista luksusta, välillä näinkin!

Viikon aikana muut sukelsivat (myös kirjaimellisesti aaltojen rytäkässä) surffauksen alkeisiin, kun meikäläinen valitsi hengissä säilymisen ja maan kamaralla kannustamisen. (Mullahan oli mielessä mennä aikuisten uimakouluun ennen lähtöä, mutta enhän mä koskaan sinne asti selvinnyt.. tämä selittänee, miksi suosiolla jättäydyin aallokosta rannalle ruikuttamaan.) Olin kyllä hengessä ja teoriatunneilla mukana, heheh. Aurinkotuolissa itsensä grillaaminen ja kylmän juoman hörppiminen ei ollut vaihtoehto paskimmasta päästä kuitenkaan. Viikon aikana päivät kuluivat toisilla surffaten (välillä parikin sessiota päivässä), toisilla rannalla nauttien, hyvää ruokaa syöden (pojat myös kokkasi mahtavia tempe-burgereita!), skoottereilla huristellen, auringonlaskuja ihastellen (sen mitä niistä sattui näkemään.. savusumu http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1445828155407.html), rentoillen ja nauttien mahtavasta seurasta! Aivan huikea viikko kaiken kaikkiaan. Balilla elämää helpotti myös se, kun yksi seurueestamme oli vanha konkari Balilla (ja Indonesiassa) reissailun suhteen, joka tietenkin teki meille erityisen iisiä uuteen kulttuuriin tutustuessa.

Viikon jälkeen osa porukasta jatkoi matkaansa, joten huvila hyvästeltiin ja uusi majapaikka löytyi Canggun alueelta, Batu bolongin rannan välittömästä läheisyydestä. Majapaikka oli täysin uusi (taisimme olla jopa ensimmäiset asukkaat siellä) ja huone hyvin yksinkertainen ilmastoinnilla ja omalla wc:llä. Perhe, joka sen omisti, oli erittäin ystävällinen vaikka vain isäntä ja naapurin tyttö puhuivat englantia. Hinta oli myös kohtuullinen sijaintiin nähden, mutta mikä parasta, majapaikassa asui myös mitä ihanin pieni valkea koiranpentu Putih (tarkoittaa valkoinen)! Rakastuin siihen pentuun, vaikka olihan se melkoinen monsteri terävine hampaineen, heheh. Canggulla vielä muutama päivä hengailtiin (pojat surffasivat), kunnes päätettiin Kaalepin kanssa vaihtaa hieman maisemaa.

Oltiin ostettu liput lauttaan kohti Gili Air nimistä saarta. Lombokin Gilin saariin kuuluu kolme saarta, Gili Trawangan, Gili Meno ja Gili Air. Seurueemme muiden jäsenten kokemusten perusteella valitsimme etapiksemme Gili Airin, koska Gili T oli ennemminkin nuorison suosima biletyspaikka (ei siis meikäläisten heiniä) ja Gili Meno oli Gili Airia paljon rauhallisempi paikka (ei kovin monia majapaikkoja/ravintoloita), joten Gili Air kuulosti sangen sopivalta! Muiden kokemukset Gili Airista olivat myös vain positiivisia. Minibussi haki meidät hostellilta ja noukimme auton täyteen muitakin saarille menijöitä (nuoria aussijäbiä matkalla Gili T:lle bilettämään) ja satamassa sähläilyn jälkeen päästiin oikeaan lauttaan. Matka kesti ehkä kolmisen tuntia (karkea arvio) ja sitten oltiinkin päämäärässä! Ah, mikä rauhallisuus ja rentous huokui välittömästi saaren ilmapiiristä. Saarellahan ei ole lainkaan autoja tai skoottereita, vain polkupyöriä ja apostolinkyytejä. Majapaikka löydettiin saaren pohjoisosasta ja lähdettiin tutkimaan saarta tarkemmin. Saarihan on siis aika pieni, joten sen voi kiertää myös jalkaisin, mutta kuumassa auringon paahteessa pyörällä liikkuminen on huomattavasti inhimillisempää. (Vuokrattavana löytyy myös sellaisia paksurenkaisia pyöriä, joilla pääsee helposti myös hiekassa eteenpäin.) Gili Airilla asuu eniten paikallisia verraten muihin kahteen saareen ja turismia saareltaa löytyy kyllä. Mutta meidän mielestä sitä oli aika sopivassa suhteessa ja saarella ei ollut kuitenkaan mitään monikerroksisia hotellihirviöitä, vaan monentasoisia pienempiä majapaikkoja luksusresorteista bambu-bungaloweihin. Vaihtoehtoja asumusten suhteen löytyy myös sisämaasta, jossa oli erittäin rauhallista.

Gili Airilla vietettiin viikon päivät ja kylläpäs se olikin nannaa. Päästiin myös snorklailemaan, mikä olikin pitkästä aikaa (viimeksi neljä vuotta sitten?) ihan mahtavaa! Kyllä, myös minä snorklailin ja ilman pelastusliivejä (kyllähän mä nyt uida osaan, mutta olisihan se kiva jos siellä vedessä pystyisi olla silleen rennosti, eikä silleen et "apua, pysynkö mä nyt pinnalla, enhä mä huku nyt, apua, mitä jos mä hukun")! Ensimmäinen snorklaus sessio tehtiin saaren itäosasta käsin. Vuokrattiin siis saarelta välineet ja lähdettiin tarpomaan kohti syvempiä vesiä. Eihän se niin kovin helppoa ollut, koska vesi oli niin matalaa ja pohja niin riuttaista, että kulkeminen räpylöiden kanssa tai ilman oli yhtä taistelua. No mutta syvemmälle selviydyttiin ja siinäpä kuluikin tunti jos toinenkin vedenalaista maailmaa ihasteltaessa! Seuraavalle kerralle me buukattiin päivän kestävä snorklausretki, jossa veneellä kierrettiin kaikki hyvät spotit. Ja olihan se suunnattomasti helpompaa! Kohokohta oli se, kun Gili Menon alueella bongattiin kilpikonnia! Upeita otuksia, joita kyllä vähän kävi sääliksi, kun kymmenen turistia pakkaantui heti iholle ja härppimään. Me kunnioitettiin noita mahtavia eläimiä ja ihasteltiin niitä kauempaa. Kuvia kilppareista ei saatu, koska kamera tietenkin sanoi sopimuksensa irti kesken reissun.. Damn! Mutta olihan se mahtavaa kaikinpuolin, tätä lisää kiitos! Gili Airilla viikko meni nopeaa nautiskellessa elämästä. Easy living, I like it.

Gili Airilta palasimme jälleen Balille, Canggun alueelle (tykästyttiin tähän alueeseen, tämä on Kaalepin sanojen mukaan kuin Punavuori, paljon hipsteriravintoloita ja -kahviloita ym. hehee). Täällähän minä tarinoita rustailen mukavan viileässä ilmastoidussa hotellihuoneessamme, kun Kaaleppi on laittamassa itseään likoon, eli surffaamassa (sehän innostui siitä hommasta ihan kybällä). Mutta tässäpäs nyt suurimmat kuulumiset tältä erää. Seuraavaksi kuvien kimppuun, tai siis pitää ihan katsoa, että onko tässä edes mitään kuvia tohdittu räpsimään.. Heh, mutta kuulemisiin jälleen! Lähetän aurinkoa postissa Suomeen teille sinne, pus!

-Jenspa