Tähän väliin kyllä voisin ensiksi raapustaa hieman tuntemuksia tuosta ennakkoluulo -käsitteestä. Ei, elkää pelätkö, en mä tähän nyt mitään ala saarnaamaan sen koommin, mutta lähinnä ajattelin näitä meidän ennakkoluulojamme Vietnamia, tai lähinnä sen koijaavia ihmisiä kohtaan. Oltiin paljon kuultu matkan varrella toisilta reissaajilta huonoja kokemuksia Vietnamin huijareista ja siitä, että jokainen yrittää kusettaa sua jollakin tapaa. Paljon myös lueskelin netistä kokemuksia huijauksien suhteen, minkälaiset ovat yleisimpiä, kuinka varautua/pysyä niistä erossa, kuinka toimia kyseisissä tilanteissa ym. Ja miten surulliselta se kuulostaakin, niin useammasta paikasta luin ihmisten kirjoituksia siitä, että jos joku paikallinen lähestyy sinua iloisesti ja alkaa juttelemaan, niin siinä on aina jokin taka-ajatus. Eli koskaan ikinä ei paikallinen sinua lähestyisi vain hyvää hyvyyttään!
Melkoisia väitteitä, ajattelin, mutta kyllä tässä parin viikon aikana ehkä toisaalta hieman jopa ymmärtää kyseistä ajatusta. Ja sitä, että kovin monella on hyvin ristiriitaisia tuntemuksia Vietnamin suhteen. Toisaalta rakastaa kyseistä maata, mutta toisaalta tuntuu että ei enää ikinä. Hahah, parin viikon kokemustemme jälkeen, sanotaanko näin, että ravintoloissa on yllättävän usein sattunut "vahingossa"(?) pieni moka kuitin suhteen, johon onkin "vahingossa" lyöty väärä annos (joka tietenkin on hieman oikeaa kalliimpi), verrattuna siihen, että juurikaan missään muualla Aasiassa kyseisiä "vahinkoja" ei ole sattunut. Taksithan me aina syynätään hirmu tarkasti ennen kuin kyytiin hypätään ja valitaan aina luotettavimmat taksiyhtiöt (Vinasun ja MaiLinh). Tämän seurauksina näitä tyypillisiä taksikusetuksia ei ole kohdallemme sattunut, joissa mittari alkaakin raksuttamaan hieman liian hurjaa vauhtia tms. Mutta siis se, että kokoajan saat olla varuillaan ja hyvin tietoinen (oikein silleen siis supertietoinen) kaikesta mitä ympärillä tapahtuu, tarkastaa ja laskea kaikki itse aina etukäteen, sopia ja varmistaa moneen otteeseen (ettei summa tai muu yhtäkkiä muutukaan) ja ylipäänsä olla erityisen valppaana, syö kyllä miestä (ja naista) hyvin paljon.
Mutta. Nyt päästäänkin siis siihen aiheeseen ennakkoluulot. En nimittäin tiedä johtuuko tämä meidänkin käyttäytyminen suurilta osin juurikin niistä ennakkoluuloista, mitä me itsellemme haalimme ennen maahan saapumista kaikenlaisia kauhukokemuksia lueskellen, vai onko kyseessä ihan aitoa ja vaistonvaraista käyttäytymistä.. Tiedä häntä, mutta sen tiedän, että täällä ollessa meitä on ainakin yritetty koijata moneen kertaan ja välillä siinä jopa onnistuttukin. Toisaalta, jos samanlaista tarkkaavaisuutta oltaisiin harjoitettu esim. Thaimaassa, niin olisiko tietoomme tullut enemmän huijauksia ja huijausyrityksiä? Hmm, siinäpäs sitä onkin pohtimista. Ja kysehän ei koskaan ole mistään suurista summista, mutta lähinnä siitä periaatteesta. Sen takia me ollaan aina huomautettu jos laskusta löytyy virheitä tms., koska me ei haluta ainakaan olla edesauttamassa sellaista mielikuvaa ja käytäntöä, että turisteja saa ja pitää huijata. Ja että se on helppoa. Eipä muuten ole, kun me satutaan kohdalle hähää! (Nyt kun mä sanoin noin, niin meidän kohdalle sattuu kuitenkin joku emähuijaus, hahah.) Koska ei se ole oikein, ja juuri se on varmastikin se suurin syy, miksi miljoonaan kertaan koijattu turisti ei halua enää ikinä palata Vietnamiin. Vaikka senhän pitäisi mennä juuri toisin päin. Mutta me ollaan päätetty antaa Vietnamille myös toinen mahdollisuus! Päätettiin nimittäin vielä reissun aikana hankkia ne viisumit ja mennä tutkimaan Vietnamin pohjois-osia. Voidaan sen jälkeen palata vielä uudestaan kyseiseen aiheeseen ja katsoa mitkä on mietteet pidemmän Vietnamissa vietetyn oleskelun jälkeen. Mutta nyt jälleen matkakertomuksen pariin, tää nyt vähän lähti raiteiltaan heheh!
Eli siis sleeper-bussilla matkattiin kohti Mui Nea ja perille päästiin turvallisesti. Hotelli oltiin tsekattu etukäteen ja se sijaitsi hyvällä paikkaa lähellä ravintoloita ja rantaa. Mui Nen turistialue on siis käytännössä yksi iso katu rannan vieressä, joka on pullollaan hotelleja, resortteja, ravintoloita ja kauppoja. Leijalautailu on siellä todella suosittu laji ja paljon sinne porukkaa reissaa juurikin tämän vuoksi. Etäisesti turistialueesta tuli jopa Phuketin Kata-beach mieleen, koska kaikki ravintolat, apteekit ym. oli kylteissä käännetty myös venäjäksi kyrillisin aakkosin.. Vuokrattiin skootteri, jolla päästiin katsastamaan hiekkadyynit. Niitä löytyy kaksin kappalein, oli Red Sand Dunes ja White Sand Dunes. Punaiset dyynit oli lähempänä, n. 8-9 km päässä ja siellä oli pieniä paikallisia lapsia vuokraamassa peltiliukureita, joilla laskea dyynejä alas. Me oltiin tylsiä, eikä sellasia otettu, mutta Kaalepin lapsellisuus pursusi kyllä läpi aikuiskuoresta ja se teki hiekalla hiekkaenkeleitä, heh. Olihan ne aika jännät kyllä, ne dyynit siis! Dyynit alkoi autotien vierestä ihan yllättäen ja ne jatkuivat pitkälle silmän kantamattomiin. Jotenkin tosi epätodellinen fiilis tuli. Hiekkadyynejä ollaan viimeksi nähty Mongoliassa, Gobin erämaassa. Valkoiset dyynit oli punaisista n. 20 km päässä, ja siellä olikin enemmän järjestettyä ohjelmaa tarjolla. Hiekkadyyneillä olisi päässyt mm. hurjastelemaan mönkkäreillä, mutta hinta 20 minuutille oli liian suolainen meikäläisille.. joten se jäi nyt tällä kertaa välistä. Skootterilla ajeltiin läpi Mui Nen kalastajakylän, jonka satama olikin hurjan hieno täynnä monia värikkäitä veneitä, myös perinteisiä kalastus"ammeita", kuvaa tulossa myöhempänä.
Mui Nessa hengailtiin pari päivää, josta sitten otettiinkin bussi takaisin kohti Ho Chi Minhiä. HCMC:ssä ei oltu katsottu mitään valmiiksi (majoituksia, bussilippuja ym.) seuraavaa etappia silmällä pitäen ja tarkoituksenamme oli pyrkiä järkkäämään asiat silleen, ettei meidän tarvitsisi enää viettää yötä HCMC:ssä. Kyseltiin muutamasta turistikojusta hintoja bussimatkalle My Tho -nimiseen kylään Mekong Delta alueelle ja hinnat olivat hyvin korkealla, kuten aavistelimmekin. Pähkäiltiin, mietittiin ja otettiin selvää vaihtoehdoista ravintolassa kahvia hörppien ja wifi-yhteyttä hyödyntäen. Päätettiin hommata itsemme Mekong Deltan alueelle itsenäisesti, ilman turisitikoju-hemmojen kusetuksia, joten ensimmäisenä oli tiedossa paikallisbussilla matka kohti bussiasemaa. Homma sujui hyvin ja päästiin sinne minne haluttiin ja matka maksoi 20 senttiä per nenu. Bussiasemalla oli lippujen osto edessä, ja päätettiinkin vaihtaa määränpäätämme vielä My Thota kauemmaksi Can Tho -nimiseen kaupunkiin. Liput saatiin ja bussiin hypättiin, ja laskeskeltiin, että säästöä meille tuli lähemmäs 20 euroa kun itse hoidimme itsemme määränpäähän. Bueno!
Meidän kaverukset juuri Mekong Deltalla käyneenä suositteli meille upean näköistä majapaikkaa Can Thossa ja oltiinkin varattu se etukäteen. Paikan nimi oli Nguyen Shack ja se oli kaikin puolin mahtava! Siis en voisi kyllä enempää suositella. Ihmiset oli mahtavia, ruoka oli hyvää, meidän bambu-bungalow oli ihana jokinäkymällä ja majatalon järjestämät tourit oli upeita. Huhuh! Varmaan yksi mahtavimmista paikoista missä ollaan tähän asti majailtu. Can Tho on Mekongin suiston suurin kaupunki ja yhteykset merelle on niin, että sinne tulee laivoja myös ulkomailta. Meidän majapaikka sijaitsi kaupungin ulkopuolella rauhallisessa luonnonhelmassa, riisipeltojen ja joen katveessa. Aahh. Oltiin varattu kaksi yötä mutta loppupeleissä oltiinkin neljä, koska ei meidän tehnyt mieli liikkua sieltä minnekään, heheh. Majatalosta käsin tehtiin food-tour, jossa mentiin veneellä Mekongia pitkin keskustaan, jossa pääsimme maistelemaan paikallisia erikoisuuksia, joita olivat mm. kobranliha, krokotiili, riisipaperirullia ihanilla täytteillä, kookosjälkkäriä, ym. (Vietnamilainen ruoka on NIIN hyvää ja NIIN freshiä!) Ja aikaisin aamulla (lähtö klo 5:30) suunnattiin myös kelluville markkinoille, jossa kauppaa käytiin veneistä käsin ja tuoreet hedelmät ja kasvikset vaihtoivat omistajaansa. Ihan huikeeta!
Pari viikkoa meni nopeaa, aivan liian nopeaa ja tässä ajassa ei oikein kerinnyt saada Vietnamista selkeää kuvaa.. Päätettiin siis, että ehdottomasti hommataan ne kuukauden viisumit ja palataan kohti pohjoista. Siellä on vielä niin paljon näkemättä kaikkea mielenkiintoista ja houkuttelevaa, että ei se auta. Joten Vietnamin seikkailut jatkunee siis parin kuukauden päästä uudestaan, jippii! Tää oli nyt tässä tältä erää ja nyt ollaankin jo naapurimaassa Kambodzassa, täältä lisää ensi kerralla. Se on adios ja haleja ja terkkuja!
-Jenspa
Sleeper-bussissa on tunnelmaa!
Pelottava coconut.
Red Sand Dunes in Mui Ne.
Siitä ne vaan nousi autotien vierestä.
Toteemipaalu.
Hiekkaenkeleihin oli tyytyminen, ku luntakaan ei oo..
Menusta kuva, jotta voidaan tarkistaa lasku ja että summat natsaa. (Aika kalliissa raflassa ollaan näköjään käyty btw.)
Satama-alueella, paljon kalastajavenheitä siellä!
Kalastusammeita, hehe.
Bambusiltaa pitkin kohti bungaloweja Can Thossa.
Meidän bungalowi-asumusta Nguyen Shackissa.
Ja kyllähän siinä kelepaa.
Bungalowin toisella puolella oli riisipeltoja.
Pitkin Mekong-jokea.
Lapset päässeet koulusta ja kotia kohti menossa.
Poijjaat pulikoimassa.
Jokivarren asmuksia.
Kobra-viinaa. Pitihän sitä tietenki maistaa, heheh.
Ja seuraavaksi kobran lihaa food tourilla.
Kaaleppi, meidän oppaat ja superhyvää ruokaa!
Tässä kookosherkkua tuloillaan, mmm.
Floating market ja kaupat käynnissä.
Kepin nokassa roikkui yleensä tuote, jota veneessä myytiin.
Käytiin myös maan päällisillä markkinoilla.
Feikkirahaa myynnissä, hmm?
Lisää feikkitavaraa.. Mutta oppaamme osasi kertoa, että näitä ostetaan vainajille ja laitetaan haudan mukaan. Uskotaan nimittäin, että nämä toisivat vainajalle seuraavaan elämään rikkauksia ja paljon rahaa.
I feel like somebody's watching..
Sammakoita siinä, kiva varmaan katella noita nyljettyjä lajitovereita tossa vieressä..
Kaalepin uus söpö ystävä!
Ja toinen joka yritti pummata ruokaa. Kyllä ne kissat kissa-allergikon tunnista hehee! Kaikki pakkautu aina Kaalepin syliin.
Loppuun vielä jonkun JANNI Kivikon Kambodzan visa, hahah.
