Johoo eli siis Paksesta oltiin buukattu meille yöbussi, sleeperi, kohti Laosin pääkaupunkia Vientianea. Bussi olikin ihan erilainen tähän astisista sleepereistä, koska paikka oli ihan kirjaimellisesti sellanen kahden mentävä sänky. Tai siis patja. Se oli tosi pieni mutta eihän meillä ollut Kaalepin kans mitään ongelmaa siihen ahtautuessa, mietin vain että mitenhän sitten jos tosiaan yksin taittaisi matkaa ja bussin täyttyessä viereen kipuaisi joku random kaveri.. Oli siis meinaan erittäin tiivis tunnelma siinä niin. No mutta matka sujui aika kivasti ja kylläpä meikäläinenkin muutaman tunnin ihmettelin unimaailmaa.
Vientianeen saavuttiin ja bussi jätti meidät bussiasemalle muutaman kilometrin päähän keskustasta. No siinä sitten heti alkoi tuktukien (tai siis kuskien) kanssa vääntäminen ja päästiin yhteisymmärrykseen hinnasta joka oli 13 000 kippiä per nenu. Amerikan likka osasi kertoa, että hinnan tulisi yhdeltä hengeltä olla 12 000 - 15 000 kipin välissä, joten ihan hakoteille ei menty. Kaaleppi vielä näytti puhelimelta numeroa 13 ja moneen kertaan toisteltiin "one three", jotta hinta tosiaan oli siis 13 eikä 30. Ja kyllä, lucky number 13 sen tuli olla. Mutta eipäs jostain syystä yllättänyt yhtään, kun keskustaan päästiin ja maksun aika koitti, niin summa olikin jotenkin kummallisesti pompannut sinne 30... Kuski kiven kovaan väitti että summa on 30 000 kippiä henkilöltä, ja meikäläinen vielä asteen kovempaa (kovanaama kuoriutuu aina nälän ja väsymyksen cocktailista) että ei muuten perhana tasan tarkkaan ollut kuin sen 13 000! Aikamme kinattua päätettiin, että heitetään vain rahat kouraan (eli siis se 13 per naama) ja kävellään pois. Ei siinä muu auttanut. Hotellimme sijaitsi noin parin kilometrin päässä ytimestä, ja viimeisillä voimilla aamuauringon paahtaessa patikoitiin perille. Hotelli oli hintaan nähden ihan jees kunnossa, vaikkakin sijaitsi hieman kaukana kaikesta.
Mutta kun muutama päivä Vientianessa oli jo takanapäin, niin jostain oli tullut sellainen fiilis, ettei yksinkertaisesti jaksanut oikein mitään. Mikään ei kiinnostanut ja kaikki tuntui jotenkin vastenmieliseltä. Siis lähinnä kaikki reissailuun, "nähtävyyksiin" ja rinkasta elämiseen liittyen. Molemmilla oli samanlaiset fiilikset ja pähkäiltiin että mitäs, mitäs.. Se pisti väkisinkin miettimään tulevaa ja sitä mitä me oikeasti halutaan tehdä. Olo ei siis ollut kuitenkaan sellainen, että Suomeen olisi tultava, ehei ihan vielä kuitenkaan. Koti-ikäväkin oli, mutta ei vielä NIIN pahana.
Mä en tiedä, mutta jostain syystä musta tuntui siltä, että kaikki minussa koitti taistella suunniteltua Vietnamin reissua vastaan. En siis osaa sen tarkemmin selittää, mutta jostain meikäläiselle kumpusi vahvat fiilikset siitä, että ei Vietnamiin ei. Ja kun tarkemmin alettiin asiaa pähkäilemään, niin meinattiin, että mikä järki meidän on sinne Vietnamiin lähteä, jos tuntuu siltä ettei halua ja jaksa. Sehän sotii kaikkea sitä reissailun ideologiaa vastaan mitä mekin ollaan yritetty noudattaa, jos vain "pakon" (sinne on pakko mennä ja se on pakko nähdä..) sanelemana sinne menee. Niinpä me tehtiin päätös, että tällä reissulla jätetään Vietnamin pohjoisosat rauhaan ja keskitytään oman mielemme (ja myös kehon) hyvinvointiin ja rauhoitutaan pidemmäksi aikaa paikoilleen. Meillä oli kuitenkin jo miltei 10 kuukautta reissailua takanapäin, jona aikana pisin hengähdys yhdessä paikkaa oli ollut noin kaksi viikkoa. Kokoajan ollaan oltu siis liikkeellä ja voin kertoa ettei se ainainen reissailu, sekä rinkan purkaminen/pakkaaminen pelkältä lomailulta tunnu. Se Vietnam ei sieltä kuitenkaan mihinkään katoa ja jääpähän jotain myös ensi kertaan! Heti kun tämmöinen päätös oltiin tehty, tuntui kun jokin useamman kilon painoinen möykky olisi pudonnut harteilta. Jesh! Fiilis teki myös täys käännöksen ja nyt tuntui taas hyvältä ja oikealta.
Vientianesta ei jäänyt kyllä paljoa käteen. Yksi asia, mikä erotti Vientianen muista Kaakkois-Aasian pääkaupungeista oli se, että se ei YHTÄÄN tuntunut pääkaupungilta. Vientianessa asuu vain vajaa 300 000 ihmistä ja kaupunki oli muutenkin kuin mikä tahansa kaupunki. Tuttua ja pääkaupungille tunnusomaista kaaosta ei näkynyt kyllä missään. Paljon tuli käveltyä joka päivä, koska keskustaan oli se pari kilometriä ja hotellin lähistöllä ei ollut oikein ruokapaikkoja. Toinen erilainen juttu oli nightmarket joka pystytettiin ytimeen joka ilta. Yhdet parhaimmista marketeista ikinä! Kukaan ei roikkunut hihassa kiinni, huudellut, kaupitellut aggressiivisesti yms. Sait ihan rauhassa katsella ja kierrellä. Sieltä taidettiin parit vaatekappaleetkin jopa napata matkaan.
Vientianessa tehtiin siis uusia suunnitelmia tulevan suhteen ja kaupungissa oli vietettävä pari extra päivää viisumijärjestelyiden vuoksi. Päätimme siis hankkia Thaimaan 60 päivän turistiviisumit! Thaimaa olisi siis seuraava ja viimeinen (ennen Suomeen paluuta) etappimme. Mutta tästä lisää ja syvällisemmin ensi kerralla, hohoh. Kun viisumit komeili passeissamme, päästiin jatkamaan matkaa Luang Prabangiin. Tie oli helvetillinen Vang Viengin jälkeen, ja paikalliset taas puklailivat minibussissa. Perille pääsimme ja vitsi miten hyvät vibat kaupungista kumpusi samantien!
Luang Prabang oli ihana! Se on tärkeä uskonnollinen keskus, joka ilmenee lukuisine temppeleineen ja munkkeja näkyy joka paikassa. Ranskalaisten siirtomaa-aika ja nykyinenkin läsnäolo (ranskalaisia oli PALJON) on vaikutusvaltaista, upea luonto ja myös tietynlainen eristyneisyys ovat asioita, jotka ovat vaikuttaneet siihen, että koko kaupunki on valittu UNESCON maailmanperintöluetteloon. Ja paikka oli kyllä aika maaginen ja varsinkin Vientianen jälkeen se tuntui hemmetin hyvältä.
Luang Prabangissa fiilisteltiin, käveltiin, syötiin jumalattoman hyviä patonki-leipiä, käytiin temppelissä, ihmeteltiin ja ihasteltiin, käytiin nightmarketilla, syötiin lisää hemmetin hyvää ruokaa ja yksinkertaisesti nautittiin. Ainiin ja tärkein meinasi unohtua! Tai no ei nyt "tärkein", mutta meidät siis yllätti se, että siellä oli kylmä! Luang Prabang sijaitsee niin korkealla, että hemmetti meikä vilukissa joutui käyttämään myös päivisin pitkiä housuja ja (ainoaa!) pitkähihaista. Käytiin myös hieman kauempana sijaitsevilla Kuang Si vesiputouksilla ja huhh, siinäpäs vasta oli putousta kerrakseen! Ihan uskomaton paikka (joka oli tietenkin täynnä kiinalaisturisteja, tietenkin)! Kuvat kertokoon enemmän, hehe.
Mutta nyt tulee taas niin jäätävä määrä tarinaa, kirjoitusripuli tais iskee pahemman kerran, joten pakko kyllä suoltaa loput seuraavassa postauksessa ulos heheh. Laosin tarinat siis vielä jatkunee tulevassa ja myös enemmän tämän hetken tunnelmia. Duupiduu! Loppuun taas vanhan kaavan mukaan niitä kuvia! Kova ikävä on teitä ystävät rakkaat, pusipusii ja terveisii Thaikuista!
-Jenspa
Vientianen kaduilla ei ollut ruuhkaa.
World peace gongi löytyi Vientianesta.
Kuvaussessiot, kaksi väsynyttä matkustajaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti