Siis missä me ollaan?: Laos; anarkistinen rajanylitys, Don Det ja Pakse

Back in business! Taas on hieman venähtänyt tää meikäläisen postailu, mutta on ollut valehtelematta hieman inspiraatio problematiikkaa tässä näin.. Väsymys on puskenut päälle melkoisesti tätä ainaista reissailua kohtaan ja ei oo oikein mikään jaksanut kiinnostaa ja innostaa. Ei myöskään blogin päivittely, mutta koska nyt löytyy sen verran puhtia, niin äkkiä hommiin haha! Tosiaankin siis. Päivitys jatkunee rajanylitys episodista Kambodzasta Laosiin. Tässäpä tulee!

Kratien hotellista käsin oltiin buukattu meille kuljetus suoraan Don Detiin (4000 islands) ja siihen kuuluisi siis bussikuljetus rajalle ja rajalta satamaan + venekyyti satamasta saarelle. Oltiin lueskeltu huonoja kokemuksia sekä rajanylityksestä (korruptio raja-asema) että kusetuksesta, jossa venekuljetus ei muka sisältynytkään lipun hintaan. Niinpä otettiin varmuudeksi kuvat aikataulujulisteesta, jossa selkeästi luki, että venekyyti kuuluu hintaan. Just in case u know.. No, matka starttasi minibussilla ranskalaispariskunnan, kahden ranskalaisen miehen ja yhden ranskalaisen naisen kesken. Oltiin luettu rajanylityksestä, jossa rajavirkailijat pyytävät maksuja jokaisesta leimasta ym. palvelusta, vaikka mikään näistä ei ole ns. virallinen maksu ja niitä ei kuuluisi maksaa. Kaikki menevät siis suoraan virkailijoiden taskuun. Vanaha kunnon korruptio, ah.

Tiedettiin etukäteen suurinpiirtein kuinka homma tulisi menemään ja sehän olikin kuin suoraan "oppikirjasta". Hypättiin bussista ja meitä oli vastassa oikein ystävällinen ja asiansa tunteva mieshenkilö. Hän ohjasi meidät pöydän ääreen ja antoi meille kaavakkeet täytettäväksi. Täyteltiin kaavakkeita kaikessa rauhassa, kunnes mies sanoi hoitavansa meille viisumit 40 dollarin (USD) hintaan. Tässä vaiheessa ranskalaispariskunta älähti, että mitäs hittoo, ranskalaisille viisumi maksaa tasan 30 dollaria! Mies yritti asiantuntevasti perustella, että siihen lisäksi tulee leimamaksut ym. palvelumaksut, ainakin 5 dollarin edestä. No, jos tulee, niin mites sitten ne loput 5 dollaria?? Ranskalaiset ihmetteli. Tästä syntyi kiivas väittely miehen kanssa, joka yritti vielä hopuuttaa, että meillä on kiire: "nyt on lounastauko menossa virkailijoilla ja teidän bussi ei odota teitä! Te jäätte rajalle ja se on sitten teidän ongelmanne!" Meikäläisille virallinen viisumin hinta on 35 dollaria, joten oltais maksettu 5 dollaria ylimääräistä, eli ei niin paha kuin ranskalaisilla. Mutta siltikin 5 dollaria liikaa! Tämä oli periaate -kysymys, jota yritimme miehelle selittää, mutta hänen mielestään meille oli kyse vain rahasta.. Jep jep. Päätettiin, että ollaan kaikki samassa veneessä ja jätettiin mies suutuspäissään nuolemaan näppejään. Me ei korruptiota tueta, hahah!

Noniin, ensimmäinen yritys selätetty ja useita vielä edessäpäin. Seuraavana vuorossa oli luukku, josta saisimme Kambodzan poistumisleimat. Vuorotellen he keräsivät meidän passimme ja sitten alkoi rahastus. "Kaksi dollaria per leima!" Täääh? Ei leimoista kuulu maksaa mitään! Ei tämä ole virallista, jos olisi, niin miksi missään ei lue siitä? Missään ei lue että "poistumisleima 2 dollaria"! Sanottiin myös ettei meillä ole enempää rahaa, ainoastaan rahat viisumiin. Passit ojennettiin meille takaisin ja pienen tutkailun jälkeen huomattiin, että ilman leimoja.. Noh, ei auta mitään. Lähdettiin kävelemään luukulta pois, kunnes virkailija huutaa meidät takaisin ja pyytää passimme uudestaan. Hetken odottelun jälkeen saadan passit takaisin, ja tällä kertaa leimojen kanssa! Jälleen voitto kotiin! Ja kohti seuraavaa kusetusta..

Sitten oli vuorossa Laosin virkailijat. Mentiin ensimmäiselle luukulle, jonne ojensimme viisumihakemus -kaavakket ja viisumin hinnan 35 USD per nuppi. Ranskalaiset siis 30 USD. (En tiedä miksi se on meikäläisille kalliimpi? Ruotsalaisille hinta näytti olevan 31 dollaria. Seinällä oli siis lappu, mistä pystyi katsomaan jokaisen maan viisumin hinnan.) "Odottakaa 10 minuuttia!" kävi käsky. Odotuksen jälkeen tympeän oloinen nainen toiselta luukulta kuulutti meidät yksitellen vaatien jokaiselta 2 dollaria leimamaksua, jonka jälkeen vasta saisimme passimme takaisin. "Ei meillä ole kahta dollaria, meillä on vain rahat viisumiin!", jokainen selvitettiin vuorotellen. Ranskalaismies tarjosi rielejä, mutta ne eivät kelvanneet. Aikamme koitettiin asiaa selvittää, kunnes luukku lyötiin kylmän viileästi nokkamme edestä kiinni. Jaahas. Sitten alkoi odottelu. Bussiamme ei ollut näkynyt enää aikoihin, joten mietittiin, että eihän meillä ole tässä kiire mihinkään! Hahah. Odotimme ja odotimme, välillä joku meistä kävi luukulla koittaen neuvotella/vaatimassa passejamme takaisin, ilman mitään tulosta. Meikäläisellä alkoi jo toivo loppua, varsinkin kun Kaaleppi kertoi lukeneen jonkun jutun jostain hippiäisestä, joka oli viettänyt yön rajalla kieltäytyessään maksamasta korruptiorahaa.. Mutta ranskalaisnainen oli varma etteivät he voineet meitä loputtomiin odotuttaa, maine ym. seikat vaakalaudalla. Ehkä vajaa pari tuntia odoteltuamme Kaaleppi marssi luukulle ja alkoi vaatia meidän passeja takaisin. "Antakaa meidän passit, me menemme sitten takaisin Kambodzaan! Haloo? Mikä sinun nimesi on? Kerroppa mulle sun nimi? Meidän täytyy ottaa konsulaattiin yhteyttä. Meidän on saatava meidän passit takaisin!" Miesvirkailija oli aivan hiljaa, eikä suostunut vilkaisemaankaan Kaalepin suuntaan. Tympeä nainenkin istui aivan hiljaa paikoillaan, kuin ei olisi kuullut mitään. "Okei. 1000 rieliä" sanoi mies hiljaa. "1000 rieliä?" Kaaleppi vielä toisti. No sehän passaa! 1000 rieliä on siis n. 20 senttiä. Hahah! Ei IHAN 100% voitettu, mutta aika hyvin me vedettiin. Fair enough. Laosin viisumit komeili passissa ja oltiin tyytyväisiä. Ja näin saatiin myös todistettua, että rajalta selviää (miltei) lahjuksia maksamattakin. Pian tyhjä bussikin ilmestyi paikalle ja päästiin satamaan, jossa yllätykseksemme lippujen kanssa ei tullut mitään ongelmia. Hallelujaa!

Päästiin Don Detiin ja ahh, kylläpä tuntui ja vaikutti hyvältä. 4000 islands ja nimi oli kyllä erittäin kuvaava! Majoituspaikka löydettiin "sataman" läheltä, joen varrelta upeine maisemineen. JA mikä parasta, majapaikassa oli neljä maailman ihaninta koiranpentua! Meitsi oli taas melkein ku taivaassa, haha. Vuodenvaihde meni rauhaisissa tunnelmissa, vaikka juhlia olisi ollut kyllä tarjolla. Paikalliset tuntui juhlivan vielä melko railakkaasti myös seuraavana päivänä. Saari oli oikein kiva ja jonkin verran myös aktiviteetteja tarjolla hammockissa löhöilyn lisäksi, mm. tubeilua (traktorin sisäkumin päällä jokea pitkin lillumista), kajakoimista, ym. Me tyydyttiin pyörien vuokraukseen ja ajeltiin saarta pitkin upeissa maisemissa viereiselle Don Khongin saarelle, jossa käytiin tsekkailemassa vesiputouksia. Very nice. Don Khong oli Don Detia rauhallisempi ja hieman kalliimpi, mutta vaikutti sekin erittäin ihanalta paikalta. Don Khongin puolelle siltaa pitkin siirryttäessä piti maksaa 35000 kipin maksu ja samalla lipulla pääsi vesiputouksille.

Don Detissa nautiskeltiin melkein viikon verran ja teki kyllä hyvää! Pakko vielä mainita, että Don Detissa oli pari jäätävän hyvää intialaista ravintolaa! Huuhhuh, tuli syötyä aika usein.. Joo, mutta oli aika jatkaa matkaa ja tällä kertaa pohjoisemmaksi. Sopivana välietappina meille valikoitui Pakse -niminen pieni kaupunki ja sinne matka taittui näppärästi bussilla. Pakseen päästyämme etsittiin meille kohtuuhintainen ja ok -kuntoinen hostelli ja vuokrattiin skootteri. Skootterilla ajeltiin ja tutkittiin kaupunkia, joka vaikutti oikein kivalta ja leppoisalta. Paksesta käsin olisi pystynyt tekemään eripituisia (1-3 päivän) retkiä skootterilla (looppeja), mutta me jätettiin välistä. Kaaleppihan se ajaisi anyway, ja silloin hän halajais kyllä astetta paremman pyörän. Niinpä me keskityttiin vaan rentoon kruisailuun. Yhtenä päivänä kiivettiin korkealle vuoren päälle kultaisen buddhan luo, ja jestas mikä reissu! Puuportaat oli välistä niin huonossa kunnossa (sortuneet, rikkoontuneet ja lahonneet), että välillä puuttui useampikin porras, jolloin meikä-kääpiöllä oli hieman hankaluuksia askelmien kanssa.. Mutta näkymät oli mielettömät ja oli sen kaiken tuskan ja hien väärti!

Laosissa on jotenkin entistä enemmän korostunut tämä Kaakkois-Aasian leppoinen ja rento elämänrytmi. Täällä on turha odottaa nopeaa palvelua ja välillä palvelua ylipäänsä, haha. Ja jotenkin ensivaikutelma paikallisista oli, että he ovat hieman enemmän varautuneempia länsimaalaisia kohtaan. Hymyjä ei ehkä irtoakaan niin herkästi. Mutta näistä lisää sitten ensi kerralla, koitan ryhdistäytyä ja päivittää vähän lyhyemmän ajan sisällä. Mä luppaan. Hehe. Nyt katotaas oisko jotain kuvia loppuun! Terkkuja! Ikävä! Pus!

-Jenspa