Mongolia, Gobin erämaa

Pakko tähän väliin päivittää pieni pläjäys Mongoliasta, täällä vielä tällä hetkellä ollaan ja huomenna matka jatkuu jo kohti Kiinaa! Mongoliasta kirjottelen vielä varmaan vähän lisääkin, paljon löytyis mietteitä jaettavaks hehee. Mutta asiaan. Otettiin siis Ulan-Udesta bussi kohti Mongoliaa, Ulan batoria, koska bussimatka kestäisi 10-12h kun junalla saman matkan taittaisi n. 24h. Eikä siinä mitään, matka alkoi ihan hyvin ja pysähdeltiin mukavasti (bussissa ei vessaa), aika kului leppoisasti maisemia katsellen. Rajan ylitys meni jouhevasti ja siitä selvittiin noin kahdessa ja puolessa tunnissa. Kunnes jotain tapahtui. Oltiin matkattu jo varmaan 10h ainakin, kun bussi yhtäkkiä pysähtyy tien reunaan ja sisälle asti tulee kummallinen haju. No Kaaleppi heti ties kertoo että siellä on jotain vikaa moottorissa.. Miehet yritti korjailla ja korjailla ja sitten taas liikuttiin eteenpäin. Eteenpäin noin sata metriä kunnes taas pysähdyttiin.. Ja sama toistui useasti. Oltiin jossain ihan korvessa tien poskessa, pimeässä, ja mietittiin että mitähän tässä tapahtuu. No yhtäkkiä ihmiset alkaa nousta bussista ja keräilemään tavaroita, okei nyt liikutaan siis jonnekin. No perhana, siellähän meitä odotti uusi bussi ja päästiin jatkamaan matkaa! Ei menny ihan ku Strömsössä, mut hei perille päästiin kuitenkin! Vaikkakin noin 4h myöhässä, mut eihän meillä oo kiire mihinkään hahaa.

Sunpath-hostelliin päästiin ja seuraava päivä vaan relattiin. Hostellin omistaja kysyi meiltä haluttaisko liittyä ryhmän mukaan Gobin autiomaahan 5 yön ja 6 päivän vaellukselle. Hinta oli passeli ja suurkaupungin pölyt ja saasteet jätti mielellään hetkeksi taka-alalle. Joten tottakai lähdettiin! Ryhmä oli siis lähtenyt tourille päivää aikaisemmin ja hotellin omistaja lähti miehensä kanssa viemään meitä (minua, Kaaleppia, italialaista Giovannia ja englantilaista Katia) Gobin erämaahan. Matka kesti miltei 12h, hyvin pomppuista ja huonokuntoista tietä pitkin, ja matka varrella pysähdyttiin pienessä kylässä lounaalla paikallisen perheen luona jurtassa. Lounaalla päästiin maistamaan myös vuohen maidosta tehtyä jotain alkoholipitoista juomaa?, vodkaa (tietenkin) ja jotain omatekoista vodkaa sekä maitoteetä. Perhe aina tarjoaa vierailleen kaikkea mitä heiltä löytyy ja kohteliaisuudesta niitä täytyy ainakin maistaa. Siinä ei ollut mitään ongelmaa ja kaikki maistamamme asiat oli täysin syötäviä ja juotavia! Kumpikaan meistä ei onneksi oo mitenkään nirsoja ruuan ja juoman suhteen hehe.

Gobin erämaassa vietettiin 6 mahtavaa päivää ja 5 viileähköä yötä! Aivan huikee reissu, jossa päästiin näkemään paimentolaisperheiden elämää ja asumaan heidän luonaan, syömään heidän ruokiaan ja oppimaan heidän kulttuuristaan. Ja mikä paras aika reissu olikaan toteuttaa! Nyt ei ollut sesonkiaika, joten paikalla ei ollut paljoa turisteja. Kevätilma oli mahtava, päivisin aurinkoa ja välillä jopa ihanan lämmin (yöllä tosin kylmää mutta oikeilla varusteilla ei ongelmaa). Ja kevät, joten kaikki ihanat eläinvauvat! Vuohivauvat, hevosvauvat, kamelivauvat ja lammasvauvat! Awww. Tarkemmin en lähde reissun sisältöä purkamaan auki, vaan antaa kuvien puhua puolestaan. Enjoy, so did we!

Jurtassa söimme buuzaa.

 Tää tuli aavikolla vastaan, mut ei onneks ryöstäny meitä.

 Vessa onpi siinä.

 "Flaming cliffs", täältä on löytyny paljon dinosaurusten luita ja muna ja muitaki fossiileja.

 Sand dunes in Mongolia.

 Kiivettiin 350m korkeimman hiekkadyynin päälle. Huuuhhuh, se oli hyvä cardio-treeni!

 Vuohia, vuohia!

Ihanat rasvaletit siinä, viikko suihkutta ja ennätykset paukkuu hohoo!

 Kotimatkalla käytiin vielä tsekkaamassa suuuuri Chinggis khan!

Tässä kaikki nyt tältä erää, kello on jo liian paljon ja aamulla ois hypättävä Kiinan junaan. Junassa kokoan vielä paremmin juttua Mongoliasta, tää oli nyt tällanen pikainen hehkutus! Katotaan vaan, et miten toi Kiinan nettisensuuri, saako se meidät häkkiinsä vai ei. Hehee. Terveisiä äitille! 

-Jenspa

Hyvästit Venäjälle ja bussi kohti Mongoliaa!

Okei, nyt hujahti hieman aikaa päivitysten kanssa.. Mut viimeiset päivät Venäjällä meni jotenkin vaan niin nopsaa (paljoa tekemättä) ja oli jo aika vaihtaa maisemia. Edellinen viikko on vietetty erämaassa ilman internettiä ja muita fasiliteetteja, joten antakaa anteeksi! Tässä tulee nyt rytinällä asiaa ja kuvia. Annettakoon tämän kerran kuvien olla suuremmassa valokeilassa ja meikäläisen luovuuden ja runosuonen sykkiä sit ens kerralla enemmän hehee.

Eli siis 13.4. liikuttiin Irkutsista junalla (VAAN 8h) Ulan-Ude nimiseen kaupunkiin. Kaupunki on jo lähempänä Mongoliaa, ja sen kyllä huomasi heti kun junasta astui ulos. Ihmiset ovat paljon enemmän aasialaisen näköisiä, eikä perus venäläisten näköisiä if you know what I mean. Vaan oikeesti jo sellasia mongolialaisten näköisiä. Mulla ei itseasiassa ollut käsitystäkään, että Ulan-Ude on Burjatian tasavallan pääkaupunki. Se on siis tasavalta, joka kuuluu Venäjän federaatioon. No, mitäs me tehtiin Ulan-Udessa.. Relattiin, oltiin vaan, paranneltiin Kaalepin flunssaa, hengailtiin, syötiin hyvin mongolialaista ruokaa ja käytiin Ivolginskyn temppelialueella. Eli tosi iisisti otettiin vaan. Ihmiset oli tosi mukavia ja ystävällisiä ja koko kaupunki kaikin puolin miellyttävä. Ulan-Udesta päätettiinkin ottaa bussi Mongoliaan, Ulan-batoriin. Liput hankittiin jo hyvissä ajoin, niin ei niistäkään tarvinnut sit stressailla sitten enempää. Muutama kuvanen tässä näin!

Maailman suurin Leninin pää Ulan-Udessa, hahaa.

Ivolginsky datsan, jossa munkki Dashi-Dorzho Itigilovin rappeutumaton ruumis sijaitsee. Vuonna -27 hän pyysi hautaamaan hänen ruumiinsa kuoleman jälkeen, ja tarkistamaan sen 30 vuoden kuluttua. Hän kuoli meditoidessaan ja 30 vuoden jälkeen ruumis kaivettiin esiin, kuten hän oli pyytänyt. Ruumiissa ei näkynyt minkäänlaisia rappeutumisen merkkejä. Myöhemmin patologit ja muut ovat tutkineet ruumista, ja ihmetykseski jopa nivelet ovat vielä pehmeät ja näyttäisi siltä kun munkki olisi kuollut muutamia tunteja sitten. Ja kehoa ei koskaan balsamoitu/muumioitu ym. Mut harmiksemme me ei päästy ruumista näkemään, höhh. Mut mieletön tarina, ehkä pitäis opetella meditoimaan haha!

No, mut mitäs mietteitä Venäjästä.. Mietittiin tuossa vähän Venäjän ja Suomen eroja kun rajanaapureita ollaan, mutta siltikin niin erilaisia. Ja tämmösiä satunnaisia ajatuksia tuli mieleen:

-ruoka: Venäjällä ei käytetä vähärasvaisia tuotteita eikä einesruokia. Missään ruokakaupassa missä käytiin ei nähty kylmähyllyä, joka ois pursunnut eineshöttöä, kun meillä Suomessa on niitä hyllyt pullollaan. Venäjällä ihmiset valmistaa ruuan alusta loppuun periaatteessa itse, hyvin yleensä ainakin. Venäjällä syödään myös paljon leivoksia ja herkkuja! Eikä rasvatonta maitoa ollu. 

-liikenne: Yllättävää hieman, mutta Venäjällä (ei ehkä Moskovassa) jalankulkija tulee ennen autoilijaa. Autot oikeasti väistää jalankulkijoita, ja antaa tietä! Uskomatonta. Suomessa jalankulkija saa väistää autoilijaa. 

-vanhukset: Venäjällä arvostetaan hyvin paljon vanhempia ihmisiä. Vanhuksille annetaan jonossa tietä, heille aukaistaan ovet ja autetaan muutenkin kaikin puolin. 

Ja muutenkin sellainen perus auttavaisuus ja ystävällisyys nousi kyllä esille (pääosin). Ja nää nyt oli tällasia meidän henkilökohtaisia mielipiteitä, ei mitään faktoja haha. Jollakin voi olla täysin erilaiset käsitykset! Mut se Venäjästä, seuraavaksi kohti Mongoliaa, jei!

Venäjä; Irkutsk, Listvyanka ja Baikal-järvi

Jeah, taas sitä ollaan porskuteltu Siperiassa etiäppäin. Palataan nyt silti vähän ajassa taaksepäin.. Eli siis junasta selviydyimme kunnialla Trans-Sib hostelliin Irkutskiin. Kuten jo aiemmassa taisin mainita, niin hostelli oli kyllä oikein kotoisa ja respan nainen (en nyt kuollaksenikaan muista hänen nimeään pöh) oli tosi kiva ja avulias, ja puhui vielä jopa tosi hyvää englantia! Meillä oli oma huone parivuoteella, ja vieressä oli dormi, jossa ainoana majaili ranskalainen poika nimeltään Vincent (tuli samana iltana, ehkä jopa samalla junalla). Vincent jatkoi matkaansa Mongoliaan jo parin päivän päästä, koska Venäjän viisumi oli umpeutumassa. Meillä oli vielä hyvin aikaa Venäjän maalla, joten pari ekaa päivää otettiin ihan iisisti ja vaelleltiin ja ihmeteltiin pitkin Irkutskin keskustaa ja hämäriä katuja. Aika hauska kaupunki, tai siis hauskan näköinen koska täällä on isoksi (vajaa 600 000 asukasta) kaupungiksi tosi paljon vanhoja (jotkut hyvin ränsistyneitäkin) puutaloja uusien rakennusten lomassa. Ei oo paljoo julkisivuremppaa tehty ja se just jotenki on tosi mielenkiintoisen näköistä! Kulkukoiria on myös, tosi söpöjä, mut oon vielä toistaiseksi ainaki pystyny pitämään näppini niistä erossa haha. Onhan Irkutsk myös tosi länsimaalainenki paikoitellen (bongasin H&M:n kyltin yhen kauppakeskuksen sisältä), mut kyllä sen niinku kokoajan kuitenki huomaa et hei, nyt ollaan muuten Siperiassa. Kovin moni ei Irkutskissakaan englantia puhunut, tai ainakaan myöntänyt puhuvansa, joten me rämmittiin meidän venäjän kielen alkeiden ja matkasanakirjan kanssa. Vaan ei upottu suohon vaikeassakaan tilanteessa (pienet itkupotkuraivarit vain meikäläisen puolesta), aina ne asiat järjestyy!

Irkutskista käsin päätettiin lähtee katsomaan vielä jäässä olevaa Baikaljärveä. Seuraavaksi vähän faktaa Baikalista: "Baikaljärven suurin syvyys on noin 1 642 metriä. Baikal on Aasian toiseksi suurin järvi ja se on tilavuudeltaan maailman suurin makean veden järvi, ja se sisältää yli viidenneksen maailman sulan makean veden yhteismäärästä." (Lähde Wikipedia) Tjoo, no se mitä minä siitä tiesin, oli siis se että se on maailman syvin järvi ja että sitä on paljon hehkutettu kaikkien matkailijoiden keskuudessa. Järvelle pääsee helpoiten Listvyanka nimiseltä kylältä, jonne on Irkutskista n. 1,5h matka. Me tehtiin niin, että bookattiin Litvyankasta meille Belka-niminen hostelli, jotta siellä pääsee sitten rauhassa ihmettelemään. Hyvin pomppuisen ja jännittävän minibussimatkan jälkeen saavuttiin pieneen Listvyanka kylään, joka kuitenkin tässä ajan saatossa oli kasvanut turismin myötä ja paikalle oli noussut myös hienoja hotelleja, kahviloita ja ravintoloita. Meidän (entinen Eco-hostelli) majapaikka olikin onneks vähän syrjemmässä, jonne piti kävellen taittaa n. puolen tunnin matka pientä tietä pitkin läpi ihanien vanhojen maalaistalojen ja räksyttävien metsästyskoirien. Paikka oli tosi hieno, pelkkää puuta koko mökki lattiasta kattoon! Ja päästiinpä sit illalla vielä myös venäläiseen banjaan, mikä ei nyt erityisemmin eronnut meidän suomalaisesta saunasta. Sen ne osas ketoo, et me Suomessa lämmitetään sauna aina paljon kuumemmaksi ja hypätään sit saunasta uimaan, mut oli siellä banjassakin kuitenkin se 80-85 celsiusta.. Että en mä tiiä miten kuumaks ne luulee meidän sen aina lämmittävän haha. Hullut suomalaiset!

Pientä takapakkia reissulle tuli, kun Kaaleppi oli ollut jo montaa päivää kovassa flunssassa ja sithän sillä rupes kuumekin nousemaan. Joten ei paljoa kärsinyt järvellä patikoida. Hissukseen mentiin ja katseltiin ja kummasteltiin. Olihan se järvi iso ja hieno, joskin voisin kuvitella sen olevan kesällä/syksyllä ehkä hieman antoisampi kun luonto ois vehreempää ja pääsis botskilla esim. läheiselle Olkhonin saarelle yms.. Ja olishan siellä ollu paljon turisteille järkättyjä aktiviteetteja ja opastettuja kierroksia, mutta mulle kohokohta oli kalamarketilta ostetut savustetut Omul-kalat! Oiettä kun oli hyvää! Äiti ainaki tietää miten meitsi on hulluna savustettuun loheen, ni tää menee kyllä sen rinnalla ihan kärkikastiin. Oi autuutta! Käytiin myös sellaisessa "retro-parkissa", minne oli kerätty kaikenmaailman vanhoja vempaimia puhelimista silitysrautoihin ja vinyylisoittimiin, ja piha oli täynnä vanhoja autoja sekä muita moottoriajoneuvoja (en rupee sen tarkemmin luettelee ku menee kuitenki väärin ja sit tulee sanomista). Mut eihän ne niin kummallisia kapistuksia meikäläisille ollu, samanlaisia vempaimia sitä on pienestä pitäen nähny tuolla mökillä ja mummulassa Venäjän rajalla, hehee. Kaikenkaikkiaan hyvä ja rentouttava reissu!

Takaisin Irkutskiin päästyämme piti alkaa jo miettimään seuraavaa etappia. Venäjän viisumia oli jäljellä vielä useempia päiviä, joten oltiin kumpikin samalla linjalla että vois olla aika jo vaihtaa maisemaa Irkutskin pölyistä ja hiekasta. Siperian tuuli, se on muuten kova ja armoton! Päätettiin jatkaa matkaa kaupunkiin nimeltä Ulan-Ude, joka askeleen lähempänä Mongoliaa. Täällä me ollaan nyt, tänään tultiin! Mut täältä sitten raporttia myöhemmin.. Dosvidanija ja harasoo ja sen semmosta!

Kollaasia Trans-Sib hostellilta, siellä oli joulu vieläki.

Kollaasia Irkutsista; Angara-jokea, perunakakkuja, susi keskellä kaupunkia (kulkukoira) ja lisää ruokaa jotain.

Kollaasia Irkutskista vielä; Ohjusta (?), Lenin näyttää suuntaa, alkupaloja ja Omul-kalaa (joojo, tää oli viimeinen kollaasi)

Meikäläinen siinä pönöttää city centerissä.

 Miehet työssään.

 Listvyankan kylää.

Baikaljärvi ja Kaaleppi.

Tällasella vempaimella ne meni pitkin jäätä.

Venäläinen banja, jossa puita lisättiin saunan ulkopuolelta.

Belka-hostelli.

Väsynyt ja kippee reissaaja.

Järveä silmän kantamattomiin.

Retropark.

Retro-auto.

Ja vielä lisää.

Kissa lähti opastamaan meille tietä.

Ja siis mitä, me ollaan junassa taas!