Laos, vuoristoinen Vang Vieng ja junaillen rajan yli Bangkokiin

Holaholaa! Täälläpä jälleen kirjoitushommissa, tadaa. Ja johan se tosiaan on aika käärästä nuo Laosin seikkailut pakettiin ja paketti piiloon, ainakin toistaiseksi hehee. Täällä ollaan nimittäin kohta jo kuukauden päivät (whaat!) Thaimaassa majailtu, joten kertaillaanpa nyt vielä niitä naapuripitäjän seikkailuja tähän väliin!

Eli Luang Prabangista lähdettiin etenemään kohti Vang Viengia vaikka aluksi vähän palloteltiinkin, jotta mennäkkö, vaiko eikö mennä.. Viisumia oli enää muutamia päiviä jäljellä, joten enää pohjoisemmaksikaan ei rajoitetun ajan puitteissa tohdittu lähteä. Vang Viengista oltiin lueskeltu paljon etukäteen ja sehän se hieman pistikin miettimään, että halutaanko me sinne mennä vai ei, vai mitä. Paikka sijaitsi sopivasti Luang Prabangin ja Vientianen puolivälissä (abauttiarallaa), joten päätettiin lähteä katsomaan. Ja ihan hyvä että lähdettiin, koska paikkahan oli hyvin miellyttävä ja positiivinen ylläri!

Vang Vieng on upea paikka vuorineen ja joen varsineen, mutta myös surullisen kuuluisa sen muutaman vuoden takaisen (karmean) turismin osalta. Ennen hyvin seesteinen ja chilli paikka räjähti lyhkäisen ajan sisällä liitoksistaan, kun paikalle virtasi yhä enemmän nuoria länkkäreitä bilettämään, sekoilemaan ja tubeilemaan (traktorin sisäkumin päällä joessa lillumista). Paikka oli pian suosittu bilemekka ja viina sekä huumeet virtasivat ilman suurempaa kontrollia. Turismin kasvun myötä myös paikalliset rikastuivat, mutta valitettavasti sillä on myös aina kääntöpuolensa.. Pian homma meni nimittäin niin hulluksi, että pahimpana kautena (eli muutaman kuukauden aikana, olisiko ollut vuonna 2011) jopa miltei 30 turistia hukkui! Menoon täytyi tulla stoppi ja sehän tulikin rytinällä (pitkälti myös muiden maiden viranomaisten ja menehtyneiden omaisten painostuksesta). Suurin osa joen varren baareista (välietapeista) suljettiin ja sanan kiriessä turistit etsivät itselleen toisen paikan kreisibailaamiseen. Pian vasta rakennetut ravintolat ja majapaikat ammottivat tyhjyyttään.. Melkoisen raffia vuoristorataa paikallisille ja me ei oikein tiedetty mitä ajatella. Haluaako paikalliset sinne turisteja enää lainkaan, onko siis ok mennä sinne ylipäänsä?

Luontonsa puolesta paikka oli mielettömän kaunis ja turismi siellä oli sopivan maltillista. Nykypäivänä paikka keskittyykin ekoturismiin (ja pyrkii muuttamaan mainettaan pois biletyksestä), bueno! Turistit koostuivat nuorten lisäksi myös vanhoista pariskunnista, nuorista pariskunnista, muutamista perheistä ja kiinalaisista (joita oli luonnollisesti paljon). Tubeilua pystyi vielä harjoittamaan, mutta sekin oli enemmän aktiviteettia kuin etkoilua. Ja tubeilijat olivat lähinnä normi länkkäreitä tai pelastusliivit päällä istuvia kiinalaisia, ilman happyshakea tai lao-olutta kourassa. Ja myös kajakointi oli hyvin suosittua! Ei paikka mikään kuollut ollut, olihan siellä muutamia baareja ja jotkin ravintolat huudattivat hirveää bilejumputusta nupit kaakossa (vissiin jäänyt muutaman vuoden takaa levy päälle). Ilmapiiri oli mukava ja paikalliset suhtautuivat meihin jo suopeasti (en edes halua kuvitella, mitä siveelliset paikalliset ovat muutama vuosi takaperin ajatelleet puolialastomista valkonaama-känniääliöistä, jotka vähät välittivät paikallisesta kulttuurista ja säännöistä..).

Ainiin se luola! Otettiin nimittäin skoba alle ja lähdettiin tutkimaan paikkaa keskustan sykkeen ulkopuolellekin, upeita maisemia ja huonokuntoisia teitä hehe! (Saatiinhan me tietty rengasrikkokin aikaiseksi, onneksi oltiin jo miltei keskustassa.) Sitten bongattiin jostain, että n. 20 kilometrin päässä olisi siisti luola. Ajeltiin ja ajeltiin, kunnes päätieltä löydettiin tienviitta vuorelle päin. Köröteltiin hyvä tovi erittäin huonokuntoista tietä, katseltiin paikallisten elämää ja pesupuuhia joen varrella, ja mietittiin että mahdetaankohan me koskaan löytää sinne luolalle.. Kunnes nähtiin kyltti ja hetken päästä pieni puuhökkeli, josta paikallinen mies vilkutteli meille iloisesti. Maksettiin ukolle pieni summa luolaan pääsystä ja hän antoi meille otsalamput ja huikkasi "have fun!" pilke silmäkulmassa. Huhhuh, se luola oli iso! Se oli pelottava! Meikäläinen ei yleensä hätkähdä karmeimmista kauhuleffoistakaan, mutta nyt täytyy myöntää että kylläpä mielikuvitus otti tuulta alleen.. Oltiin ainoat paikalla, luola oli pilkkopimeä ja jokapuolelta kuului vain pieni liplatus kun vesipisarat ropisivat kiveen. Oli siellä myös yksi aika jäätävä hämähäkkikin ja meidän eteneminen taisi stopata siihen, hahah. Luolaa olisi päässyt ilmeisesti n. 500 metriä etenemään mutta meille riitti ehkä se 100 metriä. Ihan huikea paikka, huhuh!

Vang Vieng oli aika jättää taakse ja suunnata kohti Vientianea, josta meillä oli tarkoitus päästä jatkamaan matkaa samantien Bangkokiin. Vientianessa otettiin siis tuktuk alle ja hurautettiin kohti juna-asemaa. Asemalta saatiin ostetettua liput saman illan yöjunaan, joten meillä oli muutama tunti odottelua perhanan kylmällä ulkoilma-asemalla. Asteita oli varmaan +10 ja meikäläinen joutui kaivamaan pipon ja äitin tekemät lapaset (pelastus!) rinkan pohjalta. Mielessämme siinsi kuuman kostea Bangkok, mmm. Ja vielä mitä! Bangkokissa hypättiin junasta ulos ja sielläkin oli kylmä! Häh! Se oli ilmeisesti jokin kylmin jakso pitkään aikaan koko Thaimaan ja Bangkokin historiassa.. Great. Mehän ollaan siis ihan sokerista nykyään, +10 ja tuntuu että kuolema korjaa hahah. Positiivista kylmässä Bangkokissa oli se, että nähtiin meidän Suomen kavereita, kenen kanssa me hengattiin Balin Ubudissa! Mahtavvaa! Pian sääkin normalisoitui ja pitkähihaiset sai jälleen tunkea rinkan kauimmaiseen lokeroon, hehee.

Bangkokissa oltiin muutama päivä, kunnes siirryttiin tänne Phukettiin (hah kyllä!), missä ollaankin nyt oltu pidemmän aikaa aloillamme. Mutta, taidanpa lörpötellä ensi kerralla (jos tulee ensi kertaa.. noo tulee, tulee) lisää tästä paikallaan olosta ja elämästä täällä, kun inspiraatio (eli jahka jaksan) jälleen iskee! Ja eihän tässä ole enää kuin reilut kuukauden päivät, huii! Pian nähdään, terkkuja koto-Suomeen! Pus!

-Jenspa

Vang Viengin bungaloweja, on vehreetä!

Mmmm.

Syömishommia ok maisemissa.

Larp tofu - niin hyvää ja freshiä!

Vuorimaisemaa oli joka suunnalla.

Siellä porukkaa kajakoimassa.

Lisää palloja!

Kana ja Kaaleppi.

Rafla pyöritti Friendsejä töllöstä 24/7. 

Kruisailua.

Ja laps on terve ku se leikkii. Tai roikkuu.

Haloo??

Hui.

Spooky.

Huh selvittiin hengissä.

Hyviä maisemia.

Junan venailua.

Ja selfie.

Ja näin kylmä mulla oli.

Juna saapui!

Ja siellä oli tunnelmaa.

Ja sit oltiinkin in Bangkok, Khao san road.

Laos, reissuväsymystä Vientianessa ja ainutlaatuinen Luang Prabang

No tereve! Nyt on koittanut jälleen aika, jolloin tehtävänäni on kaivella auki menneisyyden kätköjä, muistini hataria mielikuvia ja tunnelmia.. Eli perhana taas tässä kävi niin, että venähti viikko jos toinenkin ilman postauksen postausta. Ups. Mutta nyt korjaan asian! Nyt on aikaa, siis oikeesti silleen toden teolla ja vihdoinkin. Nyt ei tarvii hötkyillä minnekään ja tehdä "huonon omatunnon" pelossa yhtikäs mitään. Aaah ja voi veljet, jotta tämä tuntuukin hyvältä just nyt. Mutta palataanpas vielä Laosiin ja sinne, mistä tämä suunnan muutos sai alkunsa..

Johoo eli siis Paksesta oltiin buukattu meille yöbussi, sleeperi, kohti Laosin pääkaupunkia Vientianea. Bussi olikin ihan erilainen tähän astisista sleepereistä, koska paikka oli ihan kirjaimellisesti sellanen kahden mentävä sänky. Tai siis patja. Se oli tosi pieni mutta eihän meillä ollut Kaalepin kans mitään ongelmaa siihen ahtautuessa, mietin vain että mitenhän sitten jos tosiaan yksin taittaisi matkaa ja bussin täyttyessä viereen kipuaisi joku random kaveri.. Oli siis meinaan erittäin tiivis tunnelma siinä niin. No mutta matka sujui aika kivasti ja kylläpä meikäläinenkin muutaman tunnin ihmettelin unimaailmaa.

Vientianeen saavuttiin ja bussi jätti meidät bussiasemalle muutaman kilometrin päähän keskustasta. No siinä sitten heti alkoi tuktukien (tai siis kuskien) kanssa vääntäminen ja päästiin yhteisymmärrykseen hinnasta joka oli 13 000 kippiä per nenu. Amerikan likka osasi kertoa, että hinnan tulisi yhdeltä hengeltä olla 12 000 - 15 000 kipin välissä, joten ihan hakoteille ei menty. Kaaleppi vielä näytti puhelimelta numeroa 13 ja moneen kertaan toisteltiin "one three", jotta hinta tosiaan oli siis 13 eikä 30. Ja kyllä, lucky number 13 sen tuli olla. Mutta eipäs jostain syystä yllättänyt yhtään, kun keskustaan päästiin ja maksun aika koitti, niin summa olikin jotenkin kummallisesti pompannut sinne 30... Kuski kiven kovaan väitti että summa on 30 000 kippiä henkilöltä, ja meikäläinen vielä asteen kovempaa (kovanaama kuoriutuu aina nälän ja väsymyksen cocktailista) että ei muuten perhana tasan tarkkaan ollut kuin sen 13 000! Aikamme kinattua päätettiin, että heitetään vain rahat kouraan (eli siis se 13 per naama) ja kävellään pois. Ei siinä muu auttanut. Hotellimme sijaitsi noin parin kilometrin päässä ytimestä, ja viimeisillä voimilla aamuauringon paahtaessa patikoitiin perille. Hotelli oli hintaan nähden ihan jees kunnossa, vaikkakin sijaitsi hieman kaukana kaikesta.

Mutta kun muutama päivä Vientianessa oli jo takanapäin, niin jostain oli tullut sellainen fiilis, ettei yksinkertaisesti jaksanut oikein mitään. Mikään ei kiinnostanut ja kaikki tuntui jotenkin vastenmieliseltä. Siis lähinnä kaikki reissailuun, "nähtävyyksiin" ja rinkasta elämiseen liittyen. Molemmilla oli samanlaiset fiilikset ja pähkäiltiin että mitäs, mitäs.. Se pisti väkisinkin miettimään tulevaa ja sitä mitä me oikeasti halutaan tehdä. Olo ei siis ollut kuitenkaan sellainen, että Suomeen olisi tultava, ehei ihan vielä kuitenkaan. Koti-ikäväkin oli, mutta ei vielä NIIN pahana.

Mä en tiedä, mutta jostain syystä musta tuntui siltä, että kaikki minussa koitti taistella suunniteltua Vietnamin reissua vastaan. En siis osaa sen tarkemmin selittää, mutta jostain meikäläiselle kumpusi vahvat fiilikset siitä, että ei Vietnamiin ei. Ja kun tarkemmin alettiin asiaa pähkäilemään, niin meinattiin, että mikä järki meidän on sinne Vietnamiin lähteä, jos tuntuu siltä ettei halua ja jaksa. Sehän sotii kaikkea sitä reissailun ideologiaa vastaan mitä mekin ollaan yritetty noudattaa, jos vain "pakon" (sinne on pakko mennä ja se on pakko nähdä..) sanelemana sinne menee. Niinpä me tehtiin päätös, että tällä reissulla jätetään Vietnamin pohjoisosat rauhaan ja keskitytään oman mielemme (ja myös kehon) hyvinvointiin ja rauhoitutaan pidemmäksi aikaa paikoilleen. Meillä oli kuitenkin jo miltei 10 kuukautta reissailua takanapäin, jona aikana pisin hengähdys yhdessä paikkaa oli ollut noin kaksi viikkoa. Kokoajan ollaan oltu siis liikkeellä ja voin kertoa ettei se ainainen reissailu, sekä rinkan purkaminen/pakkaaminen pelkältä lomailulta tunnu. Se Vietnam ei sieltä kuitenkaan mihinkään katoa ja jääpähän jotain myös ensi kertaan! Heti kun tämmöinen päätös oltiin tehty, tuntui kun jokin useamman kilon painoinen möykky olisi pudonnut harteilta. Jesh! Fiilis teki myös täys käännöksen ja nyt tuntui taas hyvältä ja oikealta. 

Vientianesta ei jäänyt kyllä paljoa käteen. Yksi asia, mikä erotti Vientianen muista Kaakkois-Aasian pääkaupungeista oli se, että se ei YHTÄÄN tuntunut pääkaupungilta. Vientianessa asuu vain vajaa 300 000 ihmistä ja kaupunki oli muutenkin kuin mikä tahansa kaupunki. Tuttua ja pääkaupungille tunnusomaista kaaosta ei näkynyt kyllä missään. Paljon tuli käveltyä joka päivä, koska keskustaan oli se pari kilometriä ja hotellin lähistöllä ei ollut oikein ruokapaikkoja. Toinen erilainen juttu oli nightmarket joka pystytettiin ytimeen joka ilta. Yhdet parhaimmista marketeista ikinä! Kukaan ei roikkunut hihassa kiinni, huudellut, kaupitellut aggressiivisesti yms. Sait ihan rauhassa katsella ja kierrellä. Sieltä taidettiin parit vaatekappaleetkin jopa napata matkaan.

Vientianessa tehtiin siis uusia suunnitelmia tulevan suhteen ja kaupungissa oli vietettävä pari extra päivää viisumijärjestelyiden vuoksi. Päätimme siis hankkia Thaimaan 60 päivän turistiviisumit! Thaimaa olisi siis seuraava ja viimeinen (ennen Suomeen paluuta) etappimme. Mutta tästä lisää ja syvällisemmin ensi kerralla, hohoh. Kun viisumit komeili passeissamme, päästiin jatkamaan matkaa Luang Prabangiin. Tie oli helvetillinen Vang Viengin jälkeen, ja paikalliset taas puklailivat minibussissa. Perille pääsimme ja vitsi miten hyvät vibat kaupungista kumpusi samantien!

Luang Prabang oli ihana! Se on tärkeä uskonnollinen keskus, joka ilmenee lukuisine temppeleineen ja munkkeja näkyy joka paikassa. Ranskalaisten siirtomaa-aika ja nykyinenkin läsnäolo (ranskalaisia oli PALJON) on vaikutusvaltaista, upea luonto ja myös tietynlainen eristyneisyys ovat asioita, jotka ovat vaikuttaneet siihen, että koko kaupunki on valittu UNESCON maailmanperintöluetteloon. Ja paikka oli kyllä aika maaginen ja varsinkin Vientianen jälkeen se tuntui hemmetin hyvältä.

Luang Prabangissa fiilisteltiin, käveltiin, syötiin jumalattoman hyviä patonki-leipiä, käytiin temppelissä, ihmeteltiin ja ihasteltiin, käytiin nightmarketilla, syötiin lisää hemmetin hyvää ruokaa ja yksinkertaisesti nautittiin. Ainiin ja tärkein meinasi unohtua! Tai no ei nyt "tärkein", mutta meidät siis yllätti se, että siellä oli kylmä! Luang Prabang sijaitsee niin korkealla, että hemmetti meikä vilukissa joutui käyttämään myös päivisin pitkiä housuja ja (ainoaa!) pitkähihaista. Käytiin myös hieman kauempana sijaitsevilla Kuang Si vesiputouksilla ja huhh, siinäpäs vasta oli putousta kerrakseen! Ihan uskomaton paikka (joka oli tietenkin täynnä kiinalaisturisteja, tietenkin)! Kuvat kertokoon enemmän, hehe.

Mutta nyt tulee taas niin jäätävä määrä tarinaa, kirjoitusripuli tais iskee pahemman kerran, joten pakko kyllä suoltaa loput seuraavassa postauksessa ulos heheh. Laosin tarinat siis vielä jatkunee tulevassa ja myös enemmän tämän hetken tunnelmia. Duupiduu! Loppuun taas vanhan kaavan mukaan niitä kuvia! Kova ikävä on teitä ystävät rakkaat, pusipusii ja terveisii Thaikuista!

-Jenspa

Vientianen kaduilla ei ollut ruuhkaa.

World peace gongi löytyi Vientianesta.

Kuvaussessiot, kaksi väsynyttä matkustajaa.

Munkit aamuvarhaisella riisiä keräämässä.

Ja sit oltiinkin jo Luang Prabangissa.

Mmmm, mitäs herkkuja sieltä saa.

Temppeleitä Luang Prabangissa.

Kiivettiin korkeelle temppelille ja munkkihan se siellä tähysteli.

Nonnni.

Hyvä joenvarsi ravinteli.

Ja iloinen ravintelin poika joka esitteli mulle soittoääniä puhelimesta.

Hyvä auto.

Ja hyviä smoothieita siellä.

Ja sandwichia oohlalaa.

Luang Prabangin night markettia.

Vegebuffettia, mmmm.

Ja lissee.

Kuang Si putouksilla.

Vesi oli ihanan kirkasta ja turkoosia.

Hohoho.

Ja tää oli muuten huge!

Piti ihan selfiekin ottaa.

Siellä oli myös pelastettuja karhuja, mut ne oli jossain piilossa. Niinpä Kaaleppi laitto mut häkkiin.

Ja sit siellä oli myös saakelin iso hämähäkki, joka ei kuvassa näytä miltään. Siis se oli oikeesti kämmenen kokonen, ikinä nähny niin isoo missään!