Hoi vaan! Mongoliasta on meikäläisellä vielä lisää tarinoita teille kerrottavaksi, joten tässä tulee nyt vielä juttuja mitä Mongolian reissulla opittiin ja mitä matkan varrella on mieleen juolahtanut. Edellinen postaus käsitteli lähinnä vain Gobin erämaata ja oli nopea päivityspläjäys ennen seuraavaa etappia. Mongoliassa ei loppupeleissä kovin pitkää aikaa vietetty, mutta viikko erämaassa oli kyllä just sitä mitä Mongoliasta tultiin hakemaan. Ja mietittiin sitä, ettei haluttu pilata sen viikon aikana saatuja huikeita kokemuksia ja fiiliksiä suurkaupungin kaaoksella, hälinällä ja kiireellä. Nyt puhun siis tietty Ulan batorista, Mongolian pääkaupungista.
Ulan batoriin saavuttiin yömyöhään, joten saavuttaessa ei oikein kaupungista herännyt juurikaan minkäänlaisia fiiliksiä. Oltiin vaan onnellisia että päästiin hostellille ja pehmeään sänkyyn nukkumaan. Ulan batorissa asuu n. 1,5 miljoonaa ihmistä Mongolian 3 miljoonasta väkiluvusta. Eli puolet koko maan asukkaista! Voitte vaan kuvitella minkälainen tungos ja väenpaljous erottui heti kuvasta, siis siitä kuvasta mikä monella ehkä Mongoliasta ainoastaan on. Laakeita peltoja, vuoria, erämaata, paimentolaiskyliä, upeita maisemia ym. Mutta Ulan bator on täysin eri maailma muuhun Mongoliaan verrattuna. Ulan bator on se, missä maasta saatujen rikkauksien, kuten öljyn, mahti kuuluu ja näkyy. Se on pakottanut paimentolaisia yhä enemmän muuttamaan kaupunkiin, sinne missä on koulutusta ja työtä (jos esim. eläimet ovat menehtyneet kovan talven runtelemana). Luin myös jostain, että Ulan bator on ainakin talviaikaan yksi maailman saastuneimmista kaupungeista. Joten meillä ei ollut kovinkaan paljoa intressejä viipyä kaupungissa pitkään. Käytiin kierroksella mustalla marketilla (nimi tulee siitä, kun bazaarilla myydään kaikkea mitä kuvitella saattaa, käytettynä, varastettuna ym.) joka on siis ulkona sijaitseva bazaari täynnä kaikenlaista myytävää tavaraa. Meikäläinen osti sieltä hiusharjan koska jätin omani Gobin erämaan jurttaan. Muuta ei bazaarilta irronnut, mutta oli kyllä siistiä nähdä marketin kreisiä menoa ja meininkiä. Kaupunki ei oikein muuten kyllä säväyttänyt ja liikenteen sekasorto, sekä autojen hullu tööttäily oli yhtäkkiä jotenki tosi ahdistavaa erämaassa nautiskelun jälkeen. Ja meikäläinen sai muuten heti kauheen yskän kaupunkiin saavuttaessa, johtunee saasteita perhaps..
No, mitäs kaikkea me opittiin Mongoliasta, hmm. Mulla tulee mieleen Gobi ja kaikki paimentolaiselämään liittyvät tavat sekä uskomukset. Ensimmäistä kertaa jurttaan astuessa paimentolaisperheen luokse jännitti kyllä todella paljon. Olin lukenut paljon kaikista tavoista ja "säännöistä" joita tulisi jurtassa noudattaa, mikä tietenkin lisäsi jännitystä entisestään ja sitä että osaako toimia oikein. Mutta onneksi hostellin omistaja toimi meille "oppaana" ja kertoi kokoajan kuinka toimia. Ensiksikin jurtan oviaukko suuntaa aina etelään päin. Ja jurttaan mentäessä miehet menevät istumaan lännen puolelle ja naiset idän puolelle, missä keittiö sijaitsee (jep, naisen paikka on keittiössä). Tämä ei nyt meillä ollut niin tarkkaa, joten saatiin myös naisina istua lännen puolella hehee. Oppaamme osasi kertoa myös sen, että lapset nukkuvat jurtan lattialla, äiti ja isä sängyissä (kertauksena vielä siis mies lännen ja nainen idän puolella). Jurttaan mentäessä perhe yleensä aina tarjoaa vierailleen kaikkea mitä heillä on. Mongolialaiset ovat erityisen ystävällisiä ja anteliaita! Jokainen saimme oman kipon vuohenmaitoteetä ja samaan aikaan jurtassa kiersi (aina myötäpäivään!) hopeinen kippo joka sisälsi vodkaa. Jokainen otti vuorotellen kiposta siemauksen ja ojensi sen jälleen eteenpäin. Jos sisällön pystyi juoda kokonaan, niin se oli ainoastaan hyvä asia, merkki kiitollisuudesta perheelle. (Ei ollu heleppoo mut pakko oli uhrautua!) Samalla meille tarjoiltiin kaikkea omatekoisia syötäviä tuotteita, kuten keksejä, eräänlaisia vuohenmaidosta tehtyjä juustopaloja, jugurttia, ym. Ja kohteliaisuudesta täytyi ainakin maistaa. Joukossamme oli yks vegetaristi joka ei myöskään käyttänyt yhtään alkoholia, mutta osoittaakseen kiitollisuutta kuitenkin maistoi vähän kaikkea ihan pienen siemauksen. Hienosti tehty meikäläisen mielestä! Ja aina joko ojennettaessa jotain ja myöskin ottaessa vastaan tuli kaiken tapahtua oikeaa kättä käyttäen. Näistäkin "säännöistä" ja tavoista kuulimme vähän eri versioita, eli ei ne vissiin ihan niin justiisa jokapaikassa mene. Mut nämä oli niitä mitä meille kerrottiin ja mitä me opeteltiin!
Paimentolaisten elämä on ajoittain hyvin rankkaa. Mongolian ilmasto on tosi raaka, talvella lämpötila voi laskea jopa -40, ja kesällä lämpötila voi aavikolla kohota yli +40 asteen. Tää voi aiheuttaa paimentolaisille suuria ongelmia, erityisesti talvella, jolloin eläimet on vaarassa kuolla ja eläimet menetettyään on ihmisten selviytyminen hyvin haastavaa. Mutta haasteista huolimatta elämä erämaassa itse kaiken tuottavana on jotenki tosi kiehtovaa. Maisemat oli huikeita, jurtat käteviä ja eläimillä niiiin paljon lääniä olla ja elää. Erämaassa ei vaan voi oikein viljellä mitään, joten erityisesti talvella ruokavalio koostuu pääosin lihasta ja maitotuotteista. Puitahan ei myöskään ole, joten jurtan kamiinaa lämmitetään kirjaimellisesti kamelin paskalla (tai vuohen tai muiden elukoiden). Se tietty kuivataan eka.. (Tää on varmasti myös yksi syy kovaan saastepitoisuuteen, miettii niitä metaanikaasujen määrää mikä ilmoille piipusta suhahataa.) Ihmisillä oli puhelimet mutta yhteydet eivät monessakaan paikassa pelittäneet. Sähköä he saivat aurinkopaneelin avulla, ja joillakin oli jurtassa sellanen generaattori (tai mikähän lie nimeltään), jonka kautta pystyi esim. puhelinta lataamaan tai saamaan valon jurttaan. Kaikilla ei tosin tällasta ollu, joten illalla istuttiin sit kynttilän valossa mikä oli tosi jees. Paimentolaiset muuttaa vuodessa 4 kertaa leiripaikkaansa aina vuodenajan mukaan. Ne perheet missä me asusteltiin olivat vielä talvileirissä, mutta parin viikon sisällä muuttamassa kevätleiriin. Välillä perheet saavat joitain tuloja, jos he menevät provinssin kaupunkiin myymään maito- tai lihatuotteitaan.
Siis hyvin yksinkertaista mutta rankkaa elämää! Jotenkin tunsi suurta kunnioitusta ja arvostusta perheitä kohtaan, etenkin kun he kaikki otti meidät niin avosylin vastaan. (Toivon tosissaan, että maksamastamme summasta menis hyvä siivu perheille, mutta todellisuus voi olla toinen..) Kaikinpuolin hyvin opettavainen kokemus ja ollaan tosi tyytyväisiä että päästiin näkemään molemmat puolet Mongoliasta! Erämaassa vielä kaikki oli hyvin autenttista ja rauhallista. Ois kiva päästä samaan paikkaan, sanotaan nyt vaikka 5-10 vuoden päästä katsomaan että onko asiat muuttuneet ja kehitystä tapahtunut, erityisesti turismin suhteen. Mut nyt ainakin päästiin vielä nauttimaan erämaan rauhasta ilman turistiryntäyksiä ja suurempaa teknologiaa! Huikea, huikea reissu!
P.s Nyt ollaan Kiinassa, Pekingissä. Blogin päivitys on hyvin haastavaa sensuurin vuoksi, joten katotaas nyt mitä tästä tulee hehe..
-Jenspa
Rattaiden vaihtoa raideleveyden muuttuessa Mongolian ja Kiinan rajalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti