Kambodza, pääkaupunki Phnom Penh ja vehreä Kampot

Noniin, täällä taas! Kylläpäs se pari viikkoa onkin tässä hujahtanut ihan huomaamatta ja toisaalta ei oo oikein toi wifi-yhteyskään pelittänyt viimeiseen viikkoon saarella makoillessa. Mutta saaresta lisää myöhemmin ja palataan sitä ennen vielä Kambodzan reissumme alkutaipaleisiin. Tähän väliin pitää vielä äkkiä mainita, et kylläpäs ollaankin nautittu täällä ja tykätty Kambodzan meiningeistä ihan täpöllä! Okei mut siis nyt asiaan, hehe.

Eli tosiaan Can Thon majapaikasta käsin varattiin meille bussi suoraan Phnom Penhiin, Kambodzan pääkaupunkiin. Kambodzan viisumia varten oltiin varattu värilliset passikuvat sekä 35 USD per nuppi. Bussi oli paikallisbussi, jossa tällä kertaa meidän lisäksi rajaa ylitti muutama muukin länkkäri. Matka sujui mukavasti ja rajamuodollisuudetkin hoitui yllättävän jouhevasti. Vietnamin puolella bussifirman työntekijä keräsi kaikkien passit ja hetken odottelun jälkeen jakoi passit takaisin sisältäen poistumisleimat, meidän siis kokoajan bussin kyydissä istuen. Kambodzan päässä me hypättiin bussista veke ja käytiin täyttämässä viisumihakemus -kaavakkeet ja heittämässä 35 dollaria virkailijan kouraan, odotettiin muutama hetki ja viisumit komeili passissa. Meikäläisen nimi kylläkin väärin kirjoitettuna (kuva löytyy edellisestä postauksesta), mutta mitäs nyt pienistä hehee. Koko prosessissa ei kyllä kovin paljoa yli tuntia varmastikaan kulunut, eli aika iisisti hommat hoitui. Kambodzaan saavuttiin ja bussissa vielä jokunen tunti (oiskohan ollut parisen tuntia, ei muista enää) kulutettiin pyllylihaksia, ennen kuin Phnom Penh näkyi horisontissamme.

Phonm Penhistä oltiin tsekattu hostelli jo etukäteen ja hurautettiin sinne tuktuk -kyydillä. Hostelli oli hyvällä paikkaa, huone ok ja työntekijät olivat hyvin avuliaita ja noh, sanotaanko että innokkaita. Pari päivää otettiin ensiksi ihan iisisti, ja sen jälkeen aloitimme Kambodzan seikkailumme tutustumalla sen karmeaan lähihistoriaan (kuten varmasti jokaisen Kambodzaan matkaavan tulisi tutustua). Nyt puhun tietenkin Kambodzan sisällissodasta (v. 1970-75), tai toisin sanottuna kansanmurhasta. En ala tässä nyt mitään historiantuntia pitämään, mutta lyhyesti sanottuna vuonna 1970 punakhmerit ottivat vallan ja heidän tarkoituksenaan oli luoda maasta täysin omavarainen ja eristää se kaikista ulkomaalaisista vaikutteista. Käytännössä puolue toteutti radikaalin ohjelman, johon liittyi kaupunkien hylkääminen (pakkosiirsivät välittämösti 2-3 miljoonaa ihmistä kaupungeista maalle, työleireille) oppilaitosten ja sairaaloiden sulkeminen, tehtaiden jättäminen, rahan hylkääminen, uskontojen hylkääminen ja yksityisomaisuuden lakkauttaminen. Suurimpia vihollisia olivat oppineet, eli mm. lääkärit, opettajat ja insinöörit, jotka teloitettiin surutta. Punakhmerien vallan aikana miltei 2 miljoonaa (joka oli n. neljännes koko väestöstä!!) menehtyi aliravitsemukseen, sairauksiin ja summittaisiin teloituksiin. (Lähde on Wikipedia) Vallan menetyksenkin jälkeen Phnom Penh oli autiona muutaman vuoden, ennen kuin sitä alettiin jälleen asuttamaan. Ja tästä kaikesta on vain 40 vuotta aikaa! Sairasta. Aihe on edelleen kipeä ja arka (ainakin lukemani perusteella) ja kansanmurhasta selvinnyt ikäluokka on edelleen traumatisoitunut (ja se ei ole mikään ihme). Nykyiset kambodzalaiset lapset ovat vasta ihan muutaman vuoden ajan saaneet opetusta kyseisestä kansanmurhasta koulun historiankirjasta käsin, ja koska kaikki eivät todellakaan pysty käymään koulua (maa on hyvin köyhä), on paljon lapsia ja nuorisoa, jotka eivät tiedä kansanmurhasta mitään tai pitävät sitä uskomattomana.

Käytiin saman päivän aikana ensiksi Killing Fieldseillä eli Choeung Ek -nimisellä alueella, josta joukkohautoja löydettiin aikoinaan 129 kappaletta ja Tuol Sleng vankilamuseossa. Huuuuhhuh, kun oli muuten rankka päivä. Killing Fieldseillä oli mm. joukkohautoja, teloitettujen ihmisten (myös pienten lasten) vaatteita ja luita. Tuol Slengissä (joka oli aikoinaan koulu, joka muutettiin vankilaksi) näytillä oli kidutusvälineitä ja metodeja, vankikoppeja, uhrien eli vankien kuvia ja tarinoita. Kummassakin paikassa otettiin audio-guide, eli laput korvilla ja nauhurista käsin saatiin hyvin kattavaa informaatiota. Todella raastava mutta hyvin opettavainen päivä ja meikäläisen mielestä ihan must juttu, jos Phnom Penhiin eksyy. Nämä on sellaisia asioita nimittäin, mitä ei saa unohtaa ja mitä on tärkeää tietää. Päivän jälkeen aloinkin ihan eri tavalla kiinnittämään huomiota kaupungin asukkaisiin, ja kun oikein rupesi ajattelemaan, niin väestö täällä on hyvin nuorta. Vanhuksia ei juurikaan näy katukuvassa! Ja kysymykseen "miksi?" saatiin päivän aikana erittäin kattava vastaus. Aivan käsittämätöntä. Ja mitä tästä olemme oppineet? Vastaus: emme mitään. Samaa tapahtuu edelleen mm. Pohjois-Koreassa, Syyriassa ym. ja tulee varmasti tapahtumaan jatkossakin. Surullista.

Phnom Penhissä käytiin myös tutustumassa hieman paikalliseen ruokakulttuuriin. Täällähän ei juurikaan ole sellaista niin selkeää ja suurta ruokakulttuuria (ainakaan meidän mielestä), kuin esim. Thaimaassa tai Vietnamissa (eikä tarvitse ihmetellä miksi, vastaus löytyy suoraan ylemmistä kappaleista) ja katuruokaa ei ole juurikaan tarjolla, ainakaan samanlaisessa mittakaavassa. Kansanmurhan aikana ihmiset kuolivat nälkään ja joutuivat syömään kaikkea mitä vain keksivät, ja yksi sellainen asia olivat mm. tarantellat. Ja mehän päätettiin, että niitä on saatava! Kaverukset juuri Phnom Penhissä käyneenä osasivat suositella meille Romdeng -nimistä ravintolaa, joka on "ravintolakoulu" entisille katulapsille. Idea kuulosti ihan mahtavalta, ruoka hyvältä ja niillä oli listalla myös tarantelloja! Olihan se mahtava kokemus ja myös tarantellat oli hyviä, ainakin meikäläisen mielestä, heheh.

Phnom Penhin vilskeestä oli aika suunnata hieman rauhallisempiin maisemiin ja seuraavaksi etapiksi valikoitui Kampot -niminen n. 40 000 ihmisen jokivarsi kaupunki. Kaupunkiin hurautettiin bussilla ja heti paikan päälle saavuttua saatiin tosi hyvät vibat paikasta. Rento ja letkeä meno, ei liikaa hälinää ja häsellystä. Very nice! Ja majapaikka oli tosi jees myös, se oli kaupungin ulkopuolella maaseudulla. Ihana iso bungalowi ja paikasta löytyi myös uima-allas, ja mikä parasta, neljä ihanaa kissanpentua! Vuokrattiin skootteri, jolla päästiin kätevästi liikkumaan pitkin kaupunkia. Skootterilla kruisailtiin myös Bokorin luonnonsuojelualueelle ja ajettiin reilu 30 km matka korkeuksiin vuoren päälle. Tie oli todella hyvässä kunnossa, joten oli mukava kaarrella mutkissa ja lisäjännitystä meille matkalle toi bensatankin äkillinen tyhjentyminen.. Tankki oli puolillaan leikkiin ryhtyessä, ja taisinpa mainita, että joskos kannattaisi kuitenkin tankata tankki täyteen. Nooh, selviydyttiin määränpäähän asti hilkulla ja löydettiin lisää bensaa (muovipulloista myytynä, tottakai). Eli ei jääty vuorelle jumiin kuitenkaan. Bokorilla meitä kiinnosti käydä tsekkaamassa vanha 1920-luvulta Ranskan siirtomaan aikainen kasino, joka oli rakennettu Ranskan eliittiä varten. Jostain luettiin, että siellä oltiin kuvattu jotain (kauhu?)elokuvaakin ja olihan se paikka aika spooky. Maisemat kasinolta oli ihan huikeat, oltiin niin jumalattoman korkealla. Matkan varrella näkyi myös vanha kirkko ja muita iäkkäitä siirtomaan aikaisia rakennelmia.

Kambodzasta on meillä siis erittäin hyvät fiilikset ja varsinkin Vietnamin jälkeen jotenkin todella paljon "rennompi" olo, tuntuu että ihmiset on aidommin ystävällisiä ja avuliaita. Maan historia on hyvin mielenkiintoista ja mietittiinkin sitä, että jos 40 vuotta sitten tapahtunutta ei olisi tapahtunut, niin olisiko Kambodzastakin kehittynyt samaa tahtia Thaimaan kaltainen turistikohde? Koska nyt tosiaan tuntuu, että Kambodza on kuin Thaimaa 20 vuotta sitten (tämä on muuten kuultu monen suusta, itse en oo Thaimaassa käynyt 20 vuotta sitten, hahah). Meidän seikkailut täällä jatkuu vielä reilun parin viikon ajan ja täälläpä sitä jossain myös jouluakin vietellään! Ei paha paikka siihen hommaan ollenkaan, lunta ei kyllä valitettavasti taideta nyt jouluaatoksi saada. Mutta joo, paljon painavaa asiaa tällä erää, ensi kerralla sitten taas lisää ja ehkä hieman kevyemmissä merkeissä. Vielä loppuun jotain otoksia matkan varrelta. Kiitos ja kuulemisiin! Terrrveisiä, pus!

-Jenspa

Jee, Cambodia!

Killing Fields, Choeung Ek.

Phuuh, sanattomaksi vetää.

Kalloja ja muita luita oli monessa kerrksessa, tuhansia.

Meitsi tarkkaavaisena.

Tuol Sleng S-21 prison.

Ja eiku syömään!

Pientä jännitystä ilmassa..

Kampotin kissavauvvat leikki näiden kans.

Tämä tiikeri nukahti sylkkyyn. <3

Kampotissa.

Aika korkeelle päästiin.

Oikealla komeilee muinainen Bokor Palace Hotel and Casino.

Olihan se aika spooky..

Casinolta ihan ok näkymät.

Loppuun vielä meidän itsenäisyyspäivän dinneriä, perus suomalais.. eikun siis kiinalaista ruokaa, heheh.